Lauantai-iltapäivän kamppailussa rasiapakka sai vieraita Riihimäeltä. Aikaisemmin tällä kaudella kärsitty katkera jatkoaikatappio oli varmasti jokaisella mielessä. Myös sarjataulukkoa katsellessa pisteet olisivat todellakin tarpeen. Tämä näkyi jo viikolla reeneissä, vaikka pienestä yliyrittämisestä johtuen pää ei ollut aivan mukana ja siitä hyvästä saatiinkin nauttia Kaukajärven täysmittaisen kentän tarjoamista viivajuoksuista.
Heti aloituksen jälkeen oli jo paikka siirtyä johtoon, mutta laukaus viuhahti karvan verran ohi maalin. Ensimmäinen maali kuitenkin nähtiin vasta ajassa 13.59, kun viime viikolla maalihanat auki saanut Mikko Patrikainen haastoi näyttävästi alivoimalla hitaan mutta kankean pakin ja laukoi pallon varmasti verkon perukoille. Loput alivoimasta vielä kestettiin ja erän loppuun päästiin kokeilemaan omaa ylivoimaa, mutta ilman tuloksia.
Toisen erän alkuun tiistain reeneissä unelmarannariaan kehunut Vesa-Matti Tuloisela päätti ampua tällä kertaa melkoisen lörpön, joka kuitenkin päätyi maaliin asti. Tämän jälkeen valmentaja Saarikorpi painotti maalin jälkeistä vaihtoa, mutta tuloksetta Topin laukoessa 2-1 kavennus parhaalta maalintekosektorilta. Ajassa 27.44 Patrikainen laukoi voittomaaliksi jääneen osuman, vaikka jälleen seuraavassa vaihdossa vastustaja tulikin maalin päähän. Pari minuuttia myöhemmin J-P Kervinen rouhi pallon maaliin maalinedushässäkän päätteeksi ja erän viimeisellä minuutilla Markus Moisio otti väsyneenäkin yleisön haltuunsa Juho Tirrasen tarjoillessa päivän kolmannen syöttöpisteensä, sekä Hannu Korven loistavasta poikkarista Heikki Lapin oli helppo laukoa Rasialle 6-2 johto viimeiselle erätauolle.
Viimeiseen erään Top nosti jo ennestään korkeaa karvaustaan, mutta erän ainoan iski ajassa 53.46 Samu Hemmilä unelmapaikalta ja katkaisi lopullisesti vastustajan selkärangan. Tästä pelistä käteen jäi makeat kaksi pistettä, erittäin hyvä asenne pelaamiseen ja hyvä mieli illan saunarientoja varten, vaikka puolustuspäässä pari pelaajaakin otti enemmän tai vähemmän pitkiä loukkaantumisia.