Pirkat - Soittorasia 1
6-2 (2-1, 1-0, 3-1)

10.01.2010, Pirkkala

Otteluraportti | Ottelutilastot | Ottelupöytäkirja

Raportti

Soittorasia lähti parantamaan edellisistä otteluistaan. Viime hetkillä pelistä jäi kuitenkin kuumeilujen vuoksi pari pelaajaa ja lähdettiin jauhamaan reilulla kahdella kentällisellä miehiä. Avauserän mantrana oli puolustaa tiiviisti ja hyökätä terävästi Pirkkalan parketilla, mikä ei välttämättä otollisin alusta Rasian pojille ole ollut. Varsinkin alkulämpö näytti pahimmillaan koomiselta koomailulta jokaisella vuoron perään, mutta pelin alkaessa ilme oli jo toinen. Heti erän alkajaisiksi pelitauolla käynyt ja paluun tehnyt J-P Kervinen pamautti verkot tötterölle nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, syöttäjänä toimi J-P Penttinen. Tästä peli jatkui aaltoillen, Pirkkojen pienessä pallonhallinnassa. Neljän minuutin kohdalla Valtteri Suominen kävi kokeilemassa onneaan rankkarilla, jonka Rasia maalilla loistanut Antti Kortetmaa nappasi eleettömästi. Ensimmäinen Pirkkojen maali tuli Rasian pelatessa rankkarista seuranneella alivoimalla, kentän maestro Suominen herkutteli pikkulätyllä takanurkille ja Toni Kallio kiitti pistämällä limpun uuniin. Erän puolenvälin jälkeen Suominen tarjoili Rasiapakan seisoessa tumput suorana pikku kisukisu-lätyn takanurkille jonne taustalta noussut puolustaja Toni Rantanen köpötteli pistämään verkot soimaan. Tauolle lähdettiin tilanteessa 2-1, pallonhallinta hieman kotijoukkueella, mutta maalintekopaikkoja oli silti kummassakin päässä useampia.

Toisessa erässä tuttu meininki jatkui, pallo hieman enemmän kotijoukkueen lavassa, mutta terävien vastahyökkäyksien ansiosta paikkoja siunaantui molempiin päihin. Hieman erän alun jälkeen Pirkat käytti oman vastahyökkäyksensä mallikkaasti hyödykseen Rasian lähdettyä turhan innoissaan vastustajan maalia kohti. 3 vs 1 hyökkäys poiki Pirkkojen kolmannen maalin Suomisen limuttaessa pienestä etukulmasta pallon kaappiin. Pelin puolivälissä Rasia hyökkääjä Hannu Korpi kävi toteamassa omalla rankkarivuorollaan, että tänään ei tarjoilla namupaloja ilmaiseksi. Veivailujen jälkeen nosto ylös ei onnistunut ja tuloksena epäonnistuminen. Vierasjoukkueen ilme oli kuitenkin parantunut selvästi edellisistä otteluista, ja uskoa tuntui löytyvän kunnon kirin käynnistämiseen. Toiselle erätauolle mentiin tilanteessa 3-1.

Kolmannessa erässä Rasian nostaessa karvausta, alkoi peli saada lisää intensiteettiä. Useampien Pirkkojen maalille johtaneiden hyökkäysten päätteeksi Rasia sai kuitenkin jäähyn jatkuvasta väärästä pelitavasta, ja tämän Pirkat käytti jälleen tappavasti hyväkseen. Pallon kiertäessä pelaajalta toiselle ja lopulta vasempaan laitaan, pienestä kulmasta lähtenyt tiukka kuti upposi Rasia rysään. Maalintekijänä toistamiseen Kallio ja tilanteeksi tulostaululle 4-1. Tästä meni kuitenkin vain hetki, ja Rasia puolustaja Samu Hemmilä karvasi hyvin pallon pois Pirkka pelaajalta keskialueella. Taustalta noussut Korpi otti pallon lapaan ja parin askeleen tikityksen jälkeen latasi verkot tötterölle. Pienen tovin jälkeen Pirkat otti jäähyn, ja Rasia pääsi jälleen kokeilemaan onnistumista maalinteossa. Parin hyvän paikan jälkeen ja pallon kiertäessä pelaajalta toiselle, sattui Tuloiselalle pieni työtapaturma lähellä laitaa. Pienet ballerinaliikkeet eivät tuottaneet tulosta, parketti teki tepposensa ja mitä näitä nyt on, pallo otti ja pomppasi lavasta ratkaisevan kauas ja tämän vanha kettu Vellu Koivunen haistoi oivana maalintekomahdollisuutena. Koivunen ampaisi kuin hauki rannasta kohti Rasia maalia ja painoi pallon pömpeliin tiukalla kudilla Rasia puolustajan jaloista. Toiseksi viimeisellä minuutilla Pirkat otti vielä yhden jäähyn, mutta Rasia ylivoiman koomailu jatkui. Koskelo-Suominen duo nappasi irtopallon, lähti vastahyökkäykseen ja velmuili pallon maaliin jälkimmäisen toimiessa maalintekijänä. Loppuerän tiukka kiri ei tuottanut tulosta ja peli päättyi näin kotijoukkueelle 6-2.

Tuloksellisesti peli jäi harmittamaan, mutta positiivisiakin asioita voidaan löytää Rasiapakan esityksestä. Peli-ilme parani kymmenen pykälää edellisestä MuurY:ä vastaan pelatusta pelistä, oman pään puolustuspeli oli tiivistynyt, vastahyökkäys pelistä saatiin luotua paikkoja sekä maalilla pelannut Kortetmaa jatkoi hyviä otteitaan. Vanhana syntinä ollut maalinteko sen sijaan ei ole parantunut kauden mittaan, tänäänkin tuhlailtiin paikkoja, niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin. Toki kritiikkinä on myöskin heitettävä, että ei peli kyllä lähelläkään valmista ole kummassakaan päässä, aina voi parantaa. Usko on kuitenkin kova, että aallonpohja on nyt koettu ja tästä lähdetään eteenpäin käyrän näyttäessä ylöspäin. Soittorasian seuraava ottelu on 16.1 Lammilla, kotijoukkueena toimii sarjanousija LaSB.

Sulje ikkuna