Päivän ja kauden toisen peliin lähdettiin pienten kokoonpanomuutosten saattelemana tavoittelemaan voittoa, ettei kaunis kesäpäivä menisi tuloksellisesti hukkaan Epoksi-areenan syvyyksissä.Pelin alku oli kuitenkin Rasian osalta hieman hakemista ja maaleja tehtiinkin puolin, ei toisin.
O2 siirtyi johtoon ajassa 4.00 ja jatkoi maalintekoa pelikellon näyttäessä 4.36 sekä 14.08. Maalintekoa harjoitettiin monipuolisesti eri jaloilla ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Rasian 3–0 tappiotilanteessa. Myös toinen erä sujui Rasian osalta heikosti ja vastustaja pääsi rokottamaan virheistä kahteen otteeseen ajoissa 18.04 ja 23.34. Lisämaaleja ei molempien joukkueiden jäähyistä huolimatta toisessa erässä enää nähty ja toiselle erätauolle mentiinkin Rasian kannalta surullisissa 5–0 lukemissa.
Kolmanteen erään tultiin sisuuntuneella asenteella, vaikka lukemat taululla näyttivätkin entistä huonommilta vastustajan aloitettua myös kolmannen erän maalinteon ajassa 30.46. Ajassa 34.06 Rasia sai kuitenkin maalihanan auki, kun Mirko ”superjunnu” Viinikainen laukoi komeasti alakulmaan Konsta ”aika kivoja kikkoja” Lampisen syötöstä. Heikki ”69 tietysti” Ojaniemi jatkoi maalintekoa
reilun minuutin myöhemmin hyvän taistelun päätteeksi. Mahdollinen nousu tyrehtyi vastustajan rankaistua ylivoimalla vielä kerran ajassa 38.31. Lukemia kavennettiin kuitenkin vielä karvauksen päätteeksi ajassa 39.28, kun Antti ”aina on hyvä paikka lämätä” Kiviniemi totesi, että on hyvä paikka lämätä ja teki maalin. En ole ihan varma, oliko oikeasti lämäri. Kolmannen erän paremmasta peli-ilmeestä huolimatta vastustaja vei kuitenkin voiton lukemin 7–3 eikä pisteitä kauden avauksesta jäänyt käteen.
Joukkue | O | ME | P |
Pro Stars | 2 | (+10) | 4 |
Nokian KrP III | 2 | (+9) | 4 |
Ilves II | 2 | (+1) | 2 |
EPa | 2 | (-4) | 2 |
SBS Visa | 2 | (-6) | 0 |
AC Nokia | 2 | (-10) | 0 |
Soittorasia 3 | 2 | (0) | 2 |