Vuoden ensimmäiseen viralliseen koitokseen Suomen cupissa vastaan asettui SB KK (Karhu-Kopla?) ja pelipaikaksi oli kaikista maailman salbandykaupungeista ja -halleista valittu VIlppulan “suurhalli”, jossa kentän koko oli samaa luokkaa kuin SR4:n kovimpien pelimiesten hiekkalaatikot. No yhtä kaikki, peliin oli valmisttauduttu huolella ja osa joukkueesta oli ollut paikallisella mökillä latautumassa jo perjantai-illasta lähtien.
Ensimmäinen erä alkoi tunnustellen ja aamukankeutta poistellen, mutta montaa minuuttia eivät rasian miehet jaksaneet räpeltää ennen kuin laitettiin palloa verkkoon. Ensimmäisen kerran pallon haltuunsa pelissä saanut maalivahti Metz ujutti pallon Ossi “Röke” Grönlundille laitaan, josta Röke pamautti pallon verkkoon ajassa 1:34. Omien sanojensa mukaan “suoraan takayläseen”, mutta vähemmän edellisenä iltana juhlineet totesivat pallon löytäneen tiensä maaliin etualasesta. Anyway, 1-0. Reilu minuutti edellisestä SR4 täsmähankinta Teemu “ei sukua jogelalle” Jokela iski taululle 2-0, syötön maaliin tarjoili valoasiantuntija Jere Kangasmäki. Noin neljä minuuttia myöhemmin 3-0 ja asialla samat äijät. Erään mahtui vielä yksi rasiaosuma, kun ajassa 7:32 Erkko “Jethro” Jäälinoja napautti Röken syötöstä hurjalla kiskaisulla 4-0:aan. Loppuerä läpsyteltiin varsin sopuisasti ja maalivahdit pidettiin lämpiminä molemmissa päissä.
Toiseen erään lähdettiin maalivahtivalmentaja Miskan ohjeiden mukaan jatkamaan omaa peliä. Kun pelikello näytti 24:31 Jethro iski illan toisensa jälleen Röken syötöstä. Ja oma peli jatkui: Reilu kaksi minuuttia edellisestä ja verkkoa heilutti puolestaan Antti “Sänd” Hiekkanen huikeasti miinuskulmasta iskien, syöttäjäksi maaliin arvottiin Kulli-Pekka Orkela eikun Olli-Pekka Kurkela. Vastustajallekin tarjottiin mahdollisuutta avausmaaliin, kun kapteeni Hänniselle arvottiin jäähy jostain ihmeen tilanteesta, mutta huikealla peittopelillä ja Metzin parilla torjunnalla oma pää pysyi puhtaana. Näin ollen erätauolle tilanteessa 6-0.
Kolmanteen näytökseen lähdettiin samoilla eväillä kuin edelliseen; omaa peliä. Ja hyvin toimi, vain reilu minuutti pelattu ja O-P Kurkela kiskaisee kuuluisan “lämynsä” puolesta kentästä sisään, syöttäjänä Simo Savolainen, joka myös kuuluu kesän täsmähankintoihin. Muutama minuutti tästä ja Sänd, joka muuten pelasi “Sänd”-laseissa iski illan toisen kaappinsa, ja syöttäjänä jälleen SS eli Simo Savolainen. 8-0. Peli alkoi olla taputeltu ja valmentajan häärinyt Miska alkoikin laskeskella, että nyt varmaa peliä ja puhdas oma pää. No, tähänhän vaihtopenkiltä todettiin, että pistettään nyt poikki samantien eikä varmistella. Ajassa 40:06 Jethro-Röke kaksikko iski jälleen, 9-0. 41:43 Valo-Jere Kangasmäki Jokelan Temen syötöstä 10-0. Sitten puolustuksen huippuavauksesta kaveri omaan päähän yksinläpi, mutta Metz hoitaa. Ajassa 43:46 Jethro-Röke duo iskee taas (ja huhujen mukaan oli edellisenä yönä isketty myös majoitusmökin läheisyyteen eksyneitä lampaita, mutta tuloksetta), 11-0. Ja viimeisen naulan arkkuun sivalsi SS O-P:n syötöstä, 12-0. Hellurei ja hellät tunteet!
Huikea kauden avaus. Uudet hankinnat pääsivät hyvin pisteillä, täydellinen voitto ja sokerina pohjalla Jethron 4+0 tehot, ihan ok. Tästä on hyvä jatkaa.
1. erä
1:34 1-0 Ossi Grönlund Kimmo Metsberg SR
2:39 2-0 Teemu Jokela Jere Kangasmäki SR
6:45 3-0 Teemu Jokela Jere Kangasmäki SR
7:32 4-0 Erkko Jäälinoja Ossi Grönlund SR
2. erä
20:59 2 min Timo Hänninen SR
20:59 2 min SB KK
24:31 5-0 Erkko Jäälinoja Ossi Grönlund SR
26:38 6-0 Antti Hiekkanen Olli-Pekka Kurkela SR
3. erä
31:02 7-0 Olli-Pekka Kurkela Simo Savolainen SR
35:21 8-0 Antti Hiekkanen Simo Savolainen SR
40:06 9-0 Erkko Jäälinoja Ossi Grönlund SR
41:43 10-0 Jere Kangasmäki Teemu Jokela SR
43:46 11-0 Erkko Jäälinoja Ossi Grönlund SR
44:14 12-0 Simo Savolainen Olli-Pekka Kurkela SR
Maalivahdit
mv (SB KK)
Kimmo Metsberg (SR)
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |