Lukulasit naamalle, kuulokkeet korville ja mustekynä dipattuna. Tästä on hyvä alkaa tarinoimaan, vaikkakin tiet on niin paskassa kunnossa, että kaunokirjallisuus saa jäädä unholaan.
Tällä kertaa matkaan lähdettiin täysikokoisella bussilla. Miehistöä oli sen verran, että jokainen sai yhden rivin omakseen. Tämä siitäkin huolimatta, että matkan varrelta poimittiin pelaajia jokaiselta vastaantulevalta huoltoasemalta. Kohteena oli joku jypinkylän maalaismaisema.
Ottelusta ei hirveästi ole jälkipolville kerrottavaa, paitsi kotijoukkueella. Vaikka Göössin sukuhaara oli poissa pelistä, oli kentällä kourallinen Limmoja ja katsomossa luultavasti kourallinen toiseen potenssiin. Tarkkasilmäisimmät saattoivat jopa erottaa muutaman Lönnin lehtolapsen. Paneminen on ilmeisesti hyvää hyötyliikuntaa, sillä aika ripeitä poikia oli vastassa. Etenkin pitkätukka Limmanhaistelija liikkui kuin ajatus. Muutenkin erikoisoperaatiopelaajat (huom. ei hyökkäys) tekivät tunnollisesti metrit myös takakarvin osalta ja katkaisi monen monta Soittorasian vastahyökkäystä. Ottelun jälkeen taululla ei loistanut mitään. Hieno uudenkarhea halli, mutta tietoliikenneyhteyksiä ei ollut muistettu sisällyttää sopimukseen. Lopulta pöytäkirjan pitäjät paljastivat lukemiksi 10-3. Paskapuhetta, mutta uskon. Ilmankos TYP menestyy, kun pöytäkirjan pitäjät lisäilevät maaleja minkä ehtivät. Lukemista huolimatta Sakke oli maalissa yksi harvoista onnistujista ja poimi kyllä kaiken mitä oli otettavissa ja myös sellaisia minkä ei olisi pitänyt olla. Jotta muste saadaan riittämään loppuun, käydään nyt läpi ainoastaan vierailijoiden maalit. Avauserää oli jäljellä enää muutama sekunti, kun Röke laittaa toimistosta viisikon keskustaan ja Rasian Rui Costa a.k.a. Samu antaa pallolle kyytiä kuin nykyajan keihäänheittäjät. Mies lentää kaaressa palan matkaa pallon kanssa. Lopulta maan vetovoima pysäyttää Samun, mutta pallon pysäyttämiseen tarvitaan verkko. Seuraavaa maalia saadaankin odotella tovi, kun vasta kolmannen erän alkupuolella Rasia iskee seuraavan. Todella kovaa myyräntyötä ja pallo kuin varkain Paavolle keskustaan. Pallo nuottaan ja Tack och adjö. Ihan pelin lopussa vielä balsamia haavoille, kun Ink husii vastustajaa mailaan, mutta ei tunnusta ja Keissi pääsee iskemään seuranneesta riistosta pallon yläpesään. Viimeinen maali oli tietenkin super golden goal, jonka turvin Rasia kuittasi moraalisen voiton. TYP ei tätä kuitenkaan ostanut, joten tällä kertaa pistepussi ei karttunut.
Tuloksellisesti vihkoon, mutta jotain hyvääkin tästä seurasi. Soittorasian analyysiosasto löysi ottelun jälkeen voittavan reseptin. Hyvägeeninen Elias laitetaan nyt sikiämään isolla kädellä. 15 sporttista naista saa yhdeksän kuukauden pestin ja 20 vuoden kuluttua joukkue on valmis. Tällöin aloittava kokoonpano kuulutetaan kentälle muodossa Viinikka, Viinikka, Viinikka, Viinikka, Viinikka, Lahtinen. Myös Ere yritti päästä osingoille, mutta telakkaosaston geenejä ei tähän soppaan kaivattu, vaikka vaakakupissa painoi joukkueellinen helvetin hyviä tyyppejä.
Tämä pituus saa tällä kertaa riittää. Kengurumainen kyyti alkaa suoraan sanottuna vituttamaan. Onhan päiväkin jo vaihtunut uuteen ja täytyy alkaa keskittymään PaPon persraiskaukseen.
-INK
Joukkue | O | ME | P |
TYPPEE | 3 | (+22) | 9 |
SR IV | 3 | (+15) | 9 |
TiPa | 3 | (+8) | 9 |
MSM | 2 | (+11) | 6 |
KU-68 | 3 | (+1) | 6 |
Classic Akatemia | 3 | (-1) | 3 |
SB Luja | 3 | (-7) | 3 |
LASB Hml | 2 | (-6) | 0 |
KeihäsKruunat | 2 | (-6) | 0 |
VesVi | 3 | (-13) | 0 |
Lätty | 3 | (-24) | 0 |