Rasia suuntasi päivän peleille Ikaalisiin ja ensimmäinen kohtaaminen oli Weikkojen kanssa. Hieman alavireeseen ajautunut kurssi ylemmässä jatkosarjassa pyrittiin kääntämään takaisin pistekantaan ja samalla ottamaan revanssia edellisestä tiukasta kohtaamisesta Weikkojen kanssa. Alkulämmöillä otettiin vauhtia jalkapallon merkeissä ja dj-maggu herätteli joukkuetta vielä kopissa ennen matsia, joten lähes kaikki keinot olivat käytössä. Kuuleman mukaan ottelu jouduttiin striimaamaan ainoastaan salibandy tv:seen koska kansallisilla kanavilla näytettiin joitain muita urheilulajeja Ikaalisten trillerin sijasta.
Peli saatiin käyntiin ja Rasia aloitti vahvasti kun jo reilun kolmen minuutin kohdalla vastahyökkäyksen päätteksi Aapo siirsi pallon keskustaan josta allekirjoittanut nosti sen vastustajan verkkoon. Tämän jälkeen vääntö jatkui tasaisena ja paikkoja rakenneltiin molempiin päätyihin, mutta toimitsijoiden riemuksi tilastomerkinnöiltä vältyttiin ja ensimmäiselle erätauolle päästiin maalin etumatkalta.
Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi, kunnes Rasia komennettiin alivoimalle. Kyseiseen johti puhtaalta näyttänyt olkapää-olkapäätä vasten tilanne, kun Joonas kamppaili pallosta Weikkojen edustajan kanssa. Joonaksen hyvä tasapaino ja järkkymätön kehonhallinta johti vastustajan tasapainonmenetykseen, minkä jälkeen käsi nousi pystyyn. Alivoima alkoi hyvällä puolustamisella ja blokeilla, mutta vajaan minuutin kohdalla weikot sai sahattua rasianelikon läpi maalipaikan ja nosti pallon verkkoon. Tästä lähdettiin hakemaan johtoa uudestaan eikä aikaakaan kun aktiivisen muttei yliampuvan karvin ansiosta reikäpallo vietiin vastustajan hallinnasta ja Verneri syötti Matiakselle maalin eteen. Verkot tötterölle ja erätaukoa kohti 2-1 tilanteessa. Vielä erän loppuun Weikoille tarjottiin ylivoimaa, mutta se selvitettiin takaiskuitta.
Kolmannessa erässä vääntö jatkui tiukkana ja seuraavan kirjauksen sai aikaan weikot, jotka nopeilla jaloillaan pääsivät valitettavasti murtautumaan puolustuksen läpi ja tasoittamaan tilanteen. Taululla 2-2. Vielä 20 sekuntia ennen loppua vastustajajoukkue otti aikalisän ja pyrki ratkaisemaan trillerin itselleen, mutta Rasia torppasi yrityksen.
Lopputulemana vähämaalisen kamppailun jälkeen päädyttiin pisteiden jakoon. Tästä Rasian pisteputkelle uusi alku ja valmistautumaan seuraavaan koitokseen.
#55
| Joukkue | O | ME | P |
| Soittorasia 2 | 10 | (+16) | 16 |
| PirHi | 10 | (+26) | 14 |
| D-Kone | 10 | (-2) | 10 |
| HLJ | 10 | (-3) | 9 |
| SB KK | 10 | (-24) | 6 |
| HuHu | 10 | (-13) | 5 |