Soittorasia tuli, näki ja suli
8.10.2026 pelattiin II-divarin säbäpeli; TFT Toijalasta tuli meille Spiralille kyläilemään. Molemmat joukkueet olivat saaneet jalkeille täydet pöytäkirjat pelureita ja myös yleisöä oli saapunut vierasjoukkueen mukana, joten tunnelma ja lähtökohdat matsiin olivat kohdillaan!
Pelin alussa painotettiin hyvän startin merkitystä, kun monissa aiemmissa tämän kauden peleissä matsien alut ovat olleet enemmän tai vähemmän unisia. 1. Erä olikin ihan kelposäbää ja molempiin päihin saatiin luotua muutamia hyviä paikkoja molempien joukkueiden onnistuessa kertaalleen.
Toisen erän ensimmäinen puolikas oli illan parasta Rasiaa. Peli-ilme oli kohdallaan ja pallo liikkui ajoittain kivasti. Maalihanat saatiin myös kunnolla auki, kun kotijoukkue naputteli taululle lukemat 5-1. TFT otti aikalisän ja sisuuntui pelaamaan, mutta vastaavasti meikäläisiin oli tainnut hiipiä ujo hyvänolon tunne. Reiluhko johtoasema vaihtui nopeasti 5-4 tilanteeseen, kun perusasioissa alettiin vähän oikoa ja tehtiin omasta pelaamisesta hankalaa. Ottamatta mitään pois vastustajan hyvästä pelaamisesta. Niinpä toiselle erätauolle siirryttiin niukassa maalin johdossa. Erävoitto ei siis varsinaisesti tuntunut erävoitolta ja momentum oli siirtynyt vierailijoille.
Kolmannessa erässä TFT:n painotus tuotti tulosta heidän tehdessä tasoituksen 6-6 lukemiin ajassa 47.44. Soittorasialle tarjoutui otollinen hetki päästä taas kuskin paikalle pelimiesten kympin alkaessa, jolloin TFT pelaaja puhallettiin jäähylle. Lopputulema oli meidän kannalta surullinen vierailijoiden onnistuessa alivoimalla. Torjunnan jälkeen TFT maalivahti linkoaa hyvin kärkyllä olleen hyökkääjän läpiajoon, josta syntyy lopulta ottelun voittomaaliksi jäänyt osuma. Takaa-ajoa hidasti entisestään kotijoukkueelle tuomittu 2+2 jäähy ajassa 54.34. Alivoima kuitenkin piti ja viimeisellä minuutilla päästiin takaisin 5 vs.5 peliin, josta aikalisän kautta pyrittiin vielä hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia. Yksi puolittainen tekopaikka vielä saatiin, mutta loppulukemat säilyvät ennallaan vierasjoukkueen kerätessä täydet 3 pistettä mukaansa Toijalaan.
Joukkueen sisäiset palkinnot menivät Lassille (kello) hienoista ja tärkeistä torjunnoista sekä Eetulle (maila) hatullisesta maaleja.
Sarja on jatkunut tasaisena ja mielenkiintoisena, kun joukkueet sijoilla 1-7 ovat kaikki kahden pisteen sisällä.
Arkipelit ne senkun jatkuvat, kun seuraavan kerran päästään tositoimiin torstaina 22.10 klo 18.45. Vastaan saapuvat vierailijat Lopelta LFT:n tullessa Spiralille kylään
| Joukkue | O | ME | P |
| LFT | 6 | (+8) | 13 |
| Happee | 6 | (+8) | 13 |
| MSM | 5 | (+17) | 12 |
| RSS Panthers | 5 | (+15) | 12 |
| TFT | 5 | (+9) | 11 |
| KU-68 | 6 | (+11) | 9 |
| Soittorasia | 5 | (+5) | 8 |
| SB Luja | 5 | (-7) | 6 |
| Urho | 5 | (-19) | 3 |
| TiPa | 5 | (-21) | 0 |
| O2-Jyväskylä Akatemia | 5 | (-26) | 0 |