Tekniikan miehet suuntasivat pelibussinsa totuttuun tapaan Tammelan stadionilta kohti Jyväskylää. Päivän ensimmäinen pistepotti oli lähellä syntyä sakkopisteiden muodossa jo ennen lähtöä, sillä seitsemän rasiapelurin matka bussille tyssäsi jo Hervannan valtaväylälle karjavankkurin hajottua kesken matkan. Kaikki pääsivät kuitenkin ajoissa paikalle ja nälkää jäi myös sarjapisteiden haalimiseen.
Monet loukkaantumiset ovat vaivanneet Soittorasiaa koko kauden ajan, mutta tällä kertaa päivän peliin päästiin varsin hyvistä asetelmista: viimehetken sairastumisesta huolimatta joukkue sai kokoon yhtä pelaajaa vaille täyden rosterin.
Ensimmäinen erä käynnistyi melko varovaisesti. Molemmat joukkueet tarkkailivat toistensa peliä ja erän ensimmäinen puolikas kului maaleitta. Ajassa 12:07 kotijoukkue aloitti maalinteon Diamonsille tyypilliseen tapaan: palloa toimitettiin maalille, josta tarkkakätiset pelaajat hakkasivat ilmapallon sisään. Soittorasia vastasi kuitenkin kahdella nopealla maalilla. Ensin Simo Kokkola laukoi päättäväisen haaston päätteksi pallon reppuun. Vain viisi sekuntia myöhemmin Janne Toivanen ampui nopeasta kulmavaparista pallon tarkasti alanurkkaan. Reilu puoli minuuttia myöhemmin vihreäpaitainen Diamonds kuitenkin tasoitti tilanteeksi 2-2 hyvin samankaltaisella maalilla kuin joukkueen ensimmäinen. Erän lopussa nähtiin vielä yksi maali vierasjoukkueen toimesta kun Martti Löyttyniemi hassutti kotijoukkueen klassiseen ylivoima-ansaan. Roope Pöyry sivalsi pallon alivoimalla maaliin. Erätauolle siirryttiin Soittorasian 2-3 johtoasemassa.
Erätauolla kopissa painotettiin pallollista huolellisuutta sekä kovuutta omaan maalineduspelaamiseen. Parannusehdotuksista viisastuneena Soittorasia pelasikin pelin parhaan erän ja loi suuren määrän vaarallisia tilanteita vastustajan maalille. Diamondsin maalivahti oli kuitenkin eri mieltä Soittorasian maalinteosta ja venyi pallon eteen kerta toisensa jälkeen. Erän ainoaksi maaliksi jäi Teemu Jokelan ylivoimamaali Jussi-Pekka Penttisen esityöstä.
Viimeisessä erässä pyrittiin jatkamaan hyvää tekemistä. Erän alun hyvistä tilanteista huolimatta Diamonds aloitti maalinteon nopealla vastahyökkäysmaalilla. Tästä rasiamiehistö ei kuitenkaan hätkähtänyt vaan seuraavasta maalista vastasi vierasjoukkue. Ensin Juuso ”Bull” Puolakkainen eteni päättäväisesti lanaten kaiken eteensä tulevan maahan. Lopulta pallo päätyi Roope Pöyrylle joka nosti pallon takanurkkaan. Tilanne 3-5. Diamonds halusi tästä vielä pelin tehden kaksi maalia, joiden väliin mahtui vain neljä sekuntia. Ensin kotijoukkue viihdytti varsin pientä yleisöä tehden kulmavaparista hieman harvinaisemman rystykantin, jonka jälkeen toinen maali syntyi lähes suoraan aloituksesta. Loppuerä sujui maaleitta ja edessä oli jatkoaika.
Jatkoajalle Soittorasia ei lähtenyt muuttamaan mitään vaan jatkoi samalla rohkealla pelillä, jota oli tähänkin asti pelannut. Soittorasialla jalkaa tuntui riittävän vielä jatkoajallekin kun taas Diamondsin vanhoilla pelimiehillä askeleet alkoivat olla hieman harkitumpia. Jatkoaikaa ei tarvinnut kauaa pelata kun loistavaa tulokaskautta pelaava Lauri Lähdeaho siirsi pelivälineen maaliin 56 sekunnin kohdalla. Esityön maaliin teki Kaakkois-Aasian reissulta palannut Matti Riutta.
Voiton myötä Soittorasia paransi asemiaan kamppailussaan kohti playoff-paikkaa. Mielenkiintoisena faktana Soittorasia on voittanut tällä kaudella kaikki kolme Palokassa pelaamaansa ottelua, kun taas jonakin kausina sama lukema on ollut pyöreä nolla. Viikonlopun toisessa ottelussa vastaan asettuu KrP Akatemia. Myös tästä ottelusta pisteet olisivat todella tärkeitä.
Ottelun paras pelaaja: Teemu Jokela
Nappipelaaja: Lauri Lähdeaho
#55 Tuukka Harmaala
Joukkue | O | ME | P |
LASB Hml | 3 | (+7) | 8 |
SB Luja | 3 | (+1) | 6 |
KU-68 | 4 | (-9) | 4 |
LFT | 2 | (+4) | 3 |
Nokian KrP Akatemia | 2 | (0) | 3 |
Soittorasia | 2 | (-1) | 3 |
KeihäsKruunat | 2 | (-2) | 0 |