Arkivieraspelit voivat tunnetusti olla haastavia ootteluita. Tällä kertaa jalat (tai ainakin päät) jäivät TKL:n bussinumero 9:n penkeille matkalla Kaukajärven sählymekkaan. Classic Unitedin nuorukaiset olivat tylyjä isäntiä ja veivät pelin nimiinsä 11-6 (tilastoihin merkitty 10-6).
Pelin kulku oli hämmentävä. Rasia sai luotua hyviä maalintekopaikkoja alusta asti ja läpi koko pelin, mutta viimeistelyt pysähtyivät vastustajan erinomaisesti pelanneeseen veskariin, tolppiin tai Spiralin harmaaseen pressuun. Kun puolestaan Classic hyökkäsi, se tuli ja teki maalin. Ajassa 34 min ja jotain sekunteja tilanne olikin tämän myötä jo 7-0. Viimeisille minuuteille Rasia sai järjestettyä pienen kirin päästen parhaimmillaan kolmen maalin päähän.
Ehdottomasti suurin erottava tekijä oli viimeistelyn laatu. Puolustuspäässä Rasialla tapahtui epätyypillisen paljon virheitä, joista liukkaat ja taitavat Classicin diginatiivit rankaisivat armotta. Positiivistakin pelistä löytyi, sillä hyökkäyspeli toimi erinomaisesti viimeistelyä lukuun ottamatta. Nappipelaajana palkittiin esimerkillisesti taistellut Pyry Harsunen.
#77
Joukkue | O | ME | P |
LASB Hml | 3 | (+7) | 8 |
SB Luja | 3 | (+1) | 6 |
KU-68 | 4 | (-9) | 4 |
LFT | 2 | (+4) | 3 |
Nokian KrP Akatemia | 2 | (0) | 3 |
Soittorasia | 2 | (-1) | 3 |
KeihäsKruunat | 2 | (-2) | 0 |