Spiraalilla koettiin 19.1 sunnuntai-illan hekumaa reikäpallon parissa. Panoksena illan ottelussa oli sarjapisteiden lisäksi LFT:llä mahdollisuus lukita runkosarjan voitto sekä Rasialla kiikarissa häämötti sarjakärjen kolmas perättäinen kaataminen kauden aikana, joten pöytä oli tältä osin katettu.
Ottelu alkoi odotetusti tasaisella väännöllä mutta LFT pääsi kuitenkin karsinasta terävämmällä jalalla liikkeelle ja rankaisikin ensimmäisen kerran noin viiden minuutin pelin jälkeen, kun #20 Nico Matilainen avasi maalinteon tarkalla laukauksella keskeltä oikeaan yläkulmaan, tilanne 0-1.
Tästä kuitenkin sisuuntuneena vain muutamaa minuuttia myöhemmin Rasian #14 Antti Juvonen viimeisteli tyylikkään vastahyökkäyksen päätteeksi tilanteen 1-1. Tämän jälkeen peli eteni tasaisesti pyörien molemmissa päissä kunnes noin viisi minuuttia ennen loppua siirretyn rangaistuksen aikana LFT:n #80 Daniel Megyaszai osoitti Liiga-statuksen merkitystä ja painoi maalin miinuskulmasta tarkasti kypärän kautta sijoittaen, tilanne 1-2. Ensimmäinen erä myös päättyi näihin lukemiin.
Toiseen erään lähdettiin tällä kertaa terävämmin Rasian toimesta ja vajaan neljän minuutin pelin jälkeen kun #94 Teemu Loijas tarjoili herkullisen poikkikentän Onetimer mahdollisuuden, ei #4 Markus Järventausta jättänyt tilaisuutta tällä kertaa käyttämättä vaan sivalsi pelin tasoihin, 2-2.
Loppuerä jatkui samalla kaavalla eli tiukka vääntö jatkui ja molemmilta joukkueilta löytyi omat paikkansa erän aikana. Pukukopin banaanien jo pyöriessä mielessä vain kymmenen sekuntia ennen taukovihellystä, päätti Rasian #9 Tapio Iivari lähteä yrittämään omanpään laitaväännössä pallon riistoa yli omien taitojensa ja tästä höntyilystä palkintona tarjottiinkin yksi kauden typerimmän kaksiminuuttisista. Tästä huolimatta kakkos erä kirjattiin Rasialle 1-0 ja viimeiseen erään päästiin tasatilanteessa 2-2.
Seurauksena edellisestä, kolmanteen erään Rasia pääsi testaamaan alivoimansa kestävyyttä heti erän alkuun. Palloja syötiin onnistuneesti ja alivoima saatiinkin jo tapettua. Saattaa kuitenkin olla, että tästä johtuneesta mahdollisesta hyvän olon tunteesta vain pari sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen, LFT pääsi vielä rokottamaan #7 Eevertti Hietanen vedon painuessa viivasta jalkaviidakon läpi verkon perukoille, muuttaen tilanteen 2-3.
Ja jos tämä ei vielä riittänyt kehnoon erän alkuun, pääsi LFT rokottamaan uudelleen vain pari minuuttia edellisestä Rasian nukahdettua kulmavaparitilanteessa pahemman kerran. Nopea syöttö kulmapisteeltä maalin eteen, jossa #80 Daniel Megyaszai odotteli lapa jäässä ja kiitteli tarjoilusta. Näin illan toisella osumallaan kasvattaa LFT:n johtoasemaan ja tilanteeksi 2-4.
Muutama minuutti tästä ja Rasialle tarjottiin avaimia ottaa ottelu takaisin haltuun kun vastustaja hölmöili itselleen kaksiminuuttisen estämisestä. Vastoin kaikkia odotuksia, olikin tarjolla vain kylmää vettä ja seuraavan osuman painoi LFT alivoimalla #27 Joonas Mäkelä päästen läpiajoon viimeistellen pallon maalin kattoon ja tilanteeksi 2-5
Ottelun viimeiset viisi minuuttia Rasia yritti kavennusta ilman maalivahtia, mutta joukkueelle tyypilliseen tapaan peli jäi pyörimään laidoille, eikä lisämaaleja enää nähty. Näin ottelu siis kirjattiin lukemiin LFT:lle 2-5 ja vastustajalle palkinnoksi ansaittu runkosarjan voitto.
Joukkueen sisäiset palkinnot jaettiin seuraavasti:
Maila #19 Samu Kärkkäinen – Vahvasta peliesityksestä läpi koko pelin
Kello #6 Ilari Pänkäläinen – Sykähdyttävä rysty-ohjuri yläputkeen
#9
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 17 | (0) | 23 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-43) | 14 |