Syyskuun viimeinen sunnuntai tarjosi ennakko asetelmiltaan todella kiimaista sählyottelua, kun Soittorasian kauden kotiavaukseen vastaan asettui sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuva LFT. Jo reilusti ennen ottelun alkua saatiin hyvää pöhinää hallin ulkopuolelle, kun vierasjoukkueelle ilmoitettiin hallin ovien aukeavan vasta 60 minuuttia ennen ottelua. Tämän rutiinien rikkojan vaikutusta itse pelitapahtumiin voimmekin vain arvailla.
Itse otteluun Soittorasia lähti yksinkertaisuuden kautta: parannetaan edellisen viikonlopun ottelusta ja päästetään vähemmän maaleja kuin vastustaja. Jo ensimmäisistä vaihdoista huomasikin, että peliin lähdettiin aivan eri asenteella kuin viikkoa aiemmin. Tähän lienee vaikuttanut kuluneen viikon harjoituksien lisäksi edellisenä viikonloppuna vietetty joukkueen yhteinen ilta, jossa ketjukoostumuksia ja kuvioita hinkattiin antaumuksella kuntoon.
Ensimmäisessä erässä molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa naulata useampikin maali. Maalinteon aloitti Soittorasia kun hyötykäyttöön otettu kevyt farmisopimus ja sitä myötä peliin mukaan otettu Hene katkaisi vastustajan hyökkäyksen, nosti itse jalalla ja tarjoili viereen tulokas Mantereelle, joka laukoi ovelasti pallon maita pitkin maaliin. Vierasjoukkue otti tästä kuitenkin mallia ja tasoitti puntit heti seuraavassa vaihdossa. Tämä ei kuitenkaan kotijoukkuetta juurikaan hetkauttanut, vaan vaihtokierrosta myöhemmin ensimmäisen ottelun taktisesti huilannut Make avasi kauden maalihanat ja ensimmäinen budjetissa olleista maaleista syntyi tarkalla laukauksella laidan viereltä. Ensimmäinen erä kirjattiin näin ollen lukemiin 2-1.
Toinen erä alkoi kotijoukkueen kannalta nihkeästi kun jo reilu minuutin jälkeen vastustaja pääsi halvasti läpiajoon ja ohitti toisen kerran Soittorasian maalia vartioineen Lassin. Lisäosumia ei toiseen erään enää saatua ja yleisölle jäi näin ollen rutkasti jännitettävää viimeiseen erään.
Kolmas erä alkoi ruusuisesti kun Make sai pallon hyvän katkon seurauksena keskustaan ja sijoitti sen maltilla takayläkulmaan ja näin ollen suoritti toisen budjetissa olleen maalin tähän iltaan. Loppuerä sujui kotijoukkueen kannalta melko seesteisesti eikä vierasjoukkue todellista pesukoneen linkousohjelmaa saanut missään kohtaa päälle. Ilari kaunisteli vielä loppulukemat tyhjiin millin tarkalla sijoituksella Vilin (?) syötöstä (katkosta?). Tätä voi jokainen tutkia iltasaduksi ottelunauhalta.
Tämän myötä paikalle saapunut kymmenpäinen vastustajajoukkueen fanijoukko joutui lähtemään kotimatkalle pettymys niskassa Soittorasian napatessa täyden pistepotin. Kokonaisuutena suuri parannus kauden avausotteluun ja ennen kaikkea ehjä ottelun läpivienti! Palkinnot napsuivat ottelusta Makelle maila muutamasta maalista sekä kello Lassille ensimmäisen erän 3vs1 hyökkäyksen totaalisesta nollaamisesta.
Homma jatkuu ensi viikon lauantaina toistaiseksi voittamattoman Lasb hml vieraana Lammilla.
#33
Joukkue | O | ME | P |
LASB Hml | 3 | (+7) | 8 |
SB Luja | 3 | (+1) | 6 |
KU-68 | 4 | (-9) | 4 |
LFT | 2 | (+4) | 3 |
Nokian KrP Akatemia | 2 | (0) | 3 |
Soittorasia | 2 | (-1) | 3 |
KeihäsKruunat | 2 | (-2) | 0 |