Soittorasia avasi kauden jälleen näyttävällä tavalla. ”Mustaa” meni ja yleisö nautti!
Kauden avausottelussa kohtasivat samat joukkueet kuin viime vuonna, eli Soittorasia sai vastustajakseen jälleen Nousun. Tamppiareenan satapäinen? yleisö pääsi juhlimaan taas kotijoukkueen voittoa, kun 60 minuutin jälkeen tulostaululla komeilivat viihteelliset 10-6 lukemat.
Ottelun ratkaisu?
Pelillisesti huomasi, että kyseessä oli kauden ensimmäinen ottelu. Pallo pomppi molemmilla välillä sählytyylisesti ja peli ei ollut pelillisesti vielä täysin kuosissa. Ottelu pysyi tiukkana lähes loppun asti. Maalinteko toki vaikutti olevan kunnossa, kuten lukemat kertovat. Soittorasian ylivoima toimi avausottelussa hyvin, kolme ylivoimaa – kolme maalia. Myös jalka liikkui kotijoukkueella pirteämmin, varsinkin kolmannessa erässä. Kesäharjoittelu on tuottanut siis tulosta.
Ottelun hahmo?
Ottelun parhaaksi pelaajaksi, eli nappipelaajaksi, valittiin tehomies Roope ”missä miekka?” Pöyry. Rasian kakkoskenttä oli muutenkin nälkäinen ja kova karvauspeli tuotti tulosta. Näyttävimmästä maalista vastasi ykköskenttä ja Ossi Rotonen. Älykkään kulmavaparikuvion päätteeksi Ossi pääsi tuikkaamaan pallon takatolpilta tyhjiin Aleksi Hännisen syötöstä.
Ottelu puheenaihe?
Jälleen kerran Soittorasian markkinointi ja brändi –yksikkö on keksinyt keinon houkutella yleisöä paikalle. Viime vuoden ämpäriteemasta luovuttiin ja kehitettiin tilalle Musta lauantai. Yleisölle tarjolla oli Tamperelaiseen tyyliin mustaa makkaraa, puolukkahilloa sekä mehua. Mutta ei tässä vielä kaikki, näiden herkkujen lisäksi tarjolla oli mahdollisuus kuvauttaa itsensä, Suomen huutokauppakeisarilta ostetun, Kuparipannun kanssa. Tällä kertaa jonoa muodostuikin juuri kuvauspaikalle viime vuoden ämpärijonon tavoin.
Tilastohuomiot:
Soittorasia: Roope Pöyry 3+1, Jesse Turkka 1+2, Aleksi Hänninen, Ossi Rotonen, Eemeli Pelamo sekä Juho Virnes 1+1.
Nousu: Lauri Hyväri 4+0
Eppi tilastoissa… oho… mikäs se vuosi onkaan. Pitäs ehtiä kattoon. t. ex#10
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 18 | (+48) | 42 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 18 | (-6) | 23 |
KeihäsKruunat | 18 | (-26) | 19 |
Nokian KrP Akatemia | 18 | (-45) | 14 |