Kaukajärven Spiral-sali pulppusi suuren urheilujuhlan tuntua, kun Welhot Kuopiosta saapui kyläilemään insinöörisalibandyn kehtoon. Torstaina kärsitty rökäletappio oli etäinen muisto vain, sillä kotijoukkue oli päättänyt unohtaa ottelun välittömästi ja aloittaa keskittymisen seuraavaan peliin. Kokoonpanoon oli tehty joitakin muutoksia, sillä valitettavasti urheilija ei tervettä päivää näe, ja kaikki eivät olleet pelikykyisiä. Jalkeilla oli kuitenkin vahva kokoonpano, joka oli valmis vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneleitä pisteiden saavuttamiseksi.

Ennen ottelua valmennus lupaili, että luvassa on tiukkaa vääntöä, sillä tässä sarjassa yksikään ottelu ei ole helppo. Takaraivossa jyskytti, että suoran säilymisen kannalta kyseessä olisi lähes pakkovoitto, mutta yksissä tuumin joukkue päätti lähteä tekemään parastaan ja katsomaan mihin se riittää. Liian pitkälle ei sopinut muutenkaan lähteä ennakoimaan, sillä sarja täytyy pelata ottelu kerrallaan. Ulkolämmöillä välteltiin liukastumisia ja lopuksi kuunneltiin keskittyneinä Oulun Kärppien sisääntulobiisiä kaudelta 2018-2019.

Ensimmäinen erä alkoi tunnustelevissa merkeissä, mutta jo muutaman minuutin pelin jälkeen Soittorasian hyökkäyspään vapari toimi tehokkaasti, minkä seurauksena Welhot siirtyivät ottelussa johtoon. Tästä sisuuntuneena kotijoukkue alkoi kuitenkin painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Hetken maali roikkui ilmassa Soittorasian vyöryttäessä tilanteita vierailijoiden maalille, mutta lopulta padot aukesivat ja vierailijoiden maaliverkko alkoi venyä tasaiseen tahtiin. Aivan erän lopussa Soittorasia pääsi vielä ylivoimalle ja jälleen saatiin huomata, että aina kannattaa pelata loppuun saakka. 39-päisen yleisön mylviessä Konsta Airaksinen veti ranteet lukkoon, jonka jälkeen Teemu Jokela oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja siirsi maalivahdin torjunnasta kimmonneen pallon maaliin vain sekunti ennen erän loppua. Kenties voisi todeta, että turhaan ei maalarimestarin lempisanonta ole ”Jos haluat pitsaa, mene pitseriaan. Jos haluat maaleja, mene maalikauppaan.”. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa 5-1, ja erässä kaksi kertaa osunut Juho Törmänen kommentoi maalejaan ja ensimmäistä erää seuraavasti: ”No ensimmäisessä kaverit pelas kyllä tosi hyvän paikan, josta oli helppo laittaa sisään. Toisessa sitten vedin vähän sinne päin ja tällä kertaa sattui menemään. Tultiin kyllä hyvällä jalalla peliin ja pyrittiin pelaamaan yksinkertaisesti. Pienet asiathan nää ratkaisee, mutta hyvä tästä tulee, kun pelataan vaan omaa peliä.”

Erätauolla valmennus korosti, että vastustaja on nyt selkä seinää vasten ja tulevat varmasti kovaa päälle heti erän alkuun. Ratkaisuna tähän päätettiin pelata oman pään kautta vaihto kerrallaan.

Ja näinhän siinä myös kävi. Toisesta erästä alkaen Welhot paransi pallollista peliään, ja Soittorasia ei ehkä kyennyt jatkamaan yhtä laadukasta hyökkäyspeliä, minkä seurauksena kenttätapahtumat tasoittuivat. Erikoistilanteet nousivat suureen rooliin, sillä erässä onnistuttiin ainoastaan ylivoimalla. Soittorasian erän ainoasta maalista vastasi hattutemppunsa täydentänyt ja ottelun jälkeen parhaan pelaajan napilla palkittu Juho Törmänen, jonka yhteenveto toisesta erästä kuului seuraavasti: ”Vastustaja kyllä paransi peliään ja hallitsi palloa, mutta kyllähän se on niin, että maaleja ei ansaita vaan niitä tehdään. Meidän tarkoitus on tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja, ja tähän mennessä siinä on onnistuttu. Kyllä mä oon sitä mieltä, että hyökkäys on paras puolustus, mut joukkueena tässä voitetaan ja hävitään. Maalit näkyy tietysti tulostaululla, mutta kyllä meillä paljon tehdään myös sitä näkymätöntä työtä, jota ei koskaan voi arvostaa liikaa.”

Kolmannen erän alkuun Welhot laittoi vielä kaiken peliin ja onnistuikin kaventamaan pienimmillään eron kahteen maaliin. Aleksi Jokela kuitenkin totesi, että kahden maalin johtoasema on kaikkein vaarallisin, joten siitä on päästävä välittömästi eroon, ja naulasi ottelun lopullisen ratkaisun muutama minuutti ennen täyttä aikaa. Ottelun lopussa Welhot teki vielä aloittelijan virheen ja rikkoi rangaistuslaukauksen arvoisesti. Laukomaan asettui älykkään salibandyn isä, maestro Janne Toivanen, jolla tunnetusti virtaa jäätä suonissa. Lopputulos oli selviö ja Toivanen viimeisteli loppulukemat 10-6 viisi sekuntia ennen loppusummerin pirinää.

Sanonta kuuluu, että hyökkäys voittaa otteluita, puolustus mestaruuksia. Tällä kertaa ei kuitenkaan pelattu mestaruuksista ja Soittorasia voitti ottelun. Tältä osin tilastot eivät valehtele. Fakta on se, että Soittorasia halusi enemmän voittoa ja oli valmis antamaan 110% sen saavuttaakseen. Voitto paransi Soittorasian asemia sarjapaikkataistossa, mutta runkosarjan viimeiselle viikolle riittää vielä runsaasti panosta. Seuraavan kerran pelataan jo tulevana keskiviikkona, kun bussin keula käännetään kohti Jyväskylää. Vastaan asettuu O2, joka tietää mitä voittaminen vaatii. Soittorasia on kuitenkin hitsautunut hyvin yhteen joukkueena ja on onnistunut haastamaan kauden aikana useassa ottelussa paperilla ennalta kovempia joukkueita. Nähtäväksi jää, kuka vie ja kuka vikisee tällä kertaa.