Päivän toiseen otteluun lähdettiin teemalla “paikoista sisään ja apina pois selästä”. Eli maaleja, maaleja. Vastaan asettui 3-divari konkari EPA, joka tiedettiin astetta kovemmaksi vastustajaksi kuin avausottelun vastustaja. Rasia teki kokoonpanoonsa pieniä muutoksia ja penkin taakse asettui maalivahvalmentaja Miska. Näillä eväillä lähdettiin hakemaan avausmaalia ja avauspisteitä.
Ensimmäisessä erässä näytti vahvasti siltä, että SR oli edelleen hieman ihmeissään uuden sarjatason vauhdista eikä maalinteon vaikeus ottanut helpottaakseen. Alusta alkaen EPA loi vaarallisempia paikkoja ja SR maalilla pelannut Metz oli helteessä alusta alkaen. Ajassa 9:53 EPA iski syötönkatkosta seuranneesta vastahyökkäyksestä 1-0 Metzin heilutellessa avuttomasti käsiään. Ja alle kaksi minuuttia edellisestä pallo rähmätään keskustassa EPAlle, poikittaissyöttö ja rasiapelaajan mahan kautta yläseen, 2-0 ajassa 11:49. Näissä lukemissa lähdettiin myös toiseen erään.
Ja valitettavasti sama ralli jatkui. Vaikka rasianipun peli kulki hetkittäin, oli syöttö- ja vauspelissä luvattoman paljon vaikeuksia. Johtuipa tämä sitten jännityksestä tai tilan- ja ajan puuttumisesta, mutta yhä selvemmäksi kävi, että rasia oli jatkuvasti askeleen jäljessä ja oma peli täysin kateissa. Ajassa 18:34 Metz kaiveli palloa jälleen verkon perukoilta, kun EPA oli iskenyt suoraan syötöstä tolpan kautta sisään. Ahkerasti maskia tehneen EPAn seuraava osuma tuli ajassa 23:58, ja seuraava vain paria minuuttia myöhemmin, 5-0 ajassa 25:32. Oma peli kateissa, syötöt hukassa ja maalinedustapeli kateissa molemmissa päissä. Maskiin ei menty ja toisaalta rasian maalille ajettiin kuin rikas mies bordelliin, eli tervetuloa vaan, “haluaako herra teetä?” Rumissa 5-0 luvuissa viimeiseen erään.
Viimeiseen rään haettiin ryhtiä ketjumuutoksilla, ja penkin perukoilta kaivettiin esiin mm. maailman nopein Simo (Savolainen) ja herrasmiehen tuoksuinen Röke. Ja kas, vain pari minuuttia pelattu ja SR:n kauden avausmaali oli tosia-asia. Röke heittää pallon maalille, jossa Simo iskee karat sisään. 5-1 ajassa 32:52. Ja vain alle minuutti edellisestä ja päivän komein! Sakke Aro antaa 10 metrisen namupoikkarin kulmasta ja täsmäaseeksi hankittu Ilari “Vänkä” Pänkäläinen pamautti takayläkulmaan, niin että verkot soivat Kaukajärven paikallispubissa vieläkin. 5-2 ajassa 33:19. Maaleista lisää virtaasaanut rasianippu alkoi hakea raivokkaasti lisäkavennusmaaleja, mutta tolppia lähemmäksi ei päästy. Ajassa 41:56 EPA iskee jälleen vastahyökkäyksestä, 6-2. Loppunumerot EPA namuttelu alle minuutti edellisestä, kun 3-1 hyökkäyksen päätteeksi pallo jälleen Metzin takana näyttävän kuvion lopuksi. Metz on edelleen solmussa kuvion jäljiltä. Loppulukemat 7-2.
Viikonloppu osoitti SR:lla karusti, että pelaamalla yhden erän hyvin kahdessa pelissä ei pisteitä enää tällä tasolla irtoa. Nyt on kuitenkin tulikaste saatu, maalihanat avattu ja nälkää jäänyt! Seuraavaan turnaukseen lähtee varmasti hereillä oleva ja kovalla asenteella varustettu Soittorasia 4, ja pisteitä alkaa ropisemaan. Seuraavaa turnausta odotellessa!
1. erä
9:53 1-0 EPa
11:49 2-0 EPa
2. erä
18:34 3-0 EPa
23:58 4-0 EPa
25:32 5-0 EPa
3. erä
32:52 5-1 Simo Savolainen Ossi Grönlund SR
33:19 5-2 Ilari Pänkäläinen Sakari Aro SR
41:56 6-2 EPa
42:47 7-2 EPa
Maalivahdit
Kari Palomäki (EPA)
Kimmo Metsberg (SR)
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |