Keskiviikkona 29.9. oli Soittorasian pelaajien aika taas sammuttaa Excelit vajaaksi jääneen työpäivän päätteeksi ja kaivaa kaapeista Exelit. Kello 14 Rasian tuhnuinen mopo lähti kohti Suomen Turkua, jossa divarin ennakkosuosikkeihin kuuluva FBC Turku odotteli Tekniikan Miehiä vieraakseen. Toijalan ABC:llä syötiin kanaa ja kukkakaaligratiinia. Juuri tämän ABC-ruokailun oletettiin olevan soittorasialaisten päivän huippuhetki, mitä se eittämättä olikin.
Pelistä odotettiin pimeää ja kivistä taivalta, mutta Juho ”Rahtari” Törmänen toi heti ensimmäiseen erään valon pisaroita kahden maalin vaihdollaan. Ensimmäinen erä päättyi 1-3. Soittorasian kannattajat hekumoivat yllättävän hyvää ottelun alkua.
Toisessa erässä FBC Turku nosti päätään ja näytti, miksi he olivat niin valtava ennakkosuosikki otteluun. Soittorasian siilipuolustus alkoi rakoilemaan ja Turku mätti neljä maalia putkeen. Vierasjoukkue ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan onnistui tasoittamaan pelin. Toisen erän loppulukemat 5-5. Tasoittavan osuman iski Kaius Toivonen.
Kolmas erä alkoi. Kaksikko Rantamäki Tiilikainen jatkoivat vastahyökkäysten vyöryttämistä kohti turkulaisten päätyä. Seurauksena Tiilikaisen pari maalia Rantamäen syötöistä. Ottelun, ehkä myös sählyn historian, upeimmasta maalista vastasi kuitenkin Atte ”Rautainen Mäyrä” Rautanen. Mäyrä taivutteli turkulaisten selkärankaa noin 200 km/h lähteneellä rystylämärillä. Rystypommi painui maalin kattoon. Toimitus suosittelee kaikkia sählyniiloja katsomaan kyseisen osuman maalikoosteesta. Turku pääsi kuittaamaan erän puolessa välissä tilanteeksi 6-8.
Ajassa 51.48 kävi sillä tavalla jännästi, että Rasian maalivahti Antti Järvinen otti epähuomiossa 10+5+20 jäähyn ja aiheutti samassa hötäkässä rangaistuslaukauksen. Tapahtuman jälkeen maaliin asteli tyynesti Elias ”Tiikeri” Tigerstedt. Turkulaisten silmät kiiluivat. Rankkari ja 5 minuutin ylivoima. Voiko loppukiriä mukavammin aloittaa? Turun talousalueella alkunsa saanut Tigerstedt oli kuitenkin valmis laittamaan kapuloita kirin rattaisiin. Torjuttu rangaistuslaukaus heti tilille. Ylivoimalla kotijoukkue pääsi rokottamaan. Soittorasian johto enää yhden maalin suuruinen. Turku haki raivoisasti tasoitusta. Rasia tappeli vastaan. Tiikeri kesti maalilla ja palkittiin nappipelaajana. Ottelu päättyi 7-8.
Päivän suurin yllätys nähtiin ja koettiin Auran ABC:llä. Tarjolla oli kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti kanapastaa. Piti olla lihapullia ja muusia. Kerrassaan hämmentävää.
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 17 | (0) | 23 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-43) | 14 |