Edustuksen syyskausi sai päätöksen Jyväskylän Palokassa kun Soittorasia nappasi 5-7 vierasvoiton Happee Steamersista. Syyskauden pelien loppusaldona Soittorasia sijoittui sarjan kakkoseksi 13 pisteellä.
Lähtökohdat peliin olivat loistavat. Joukkueella oli alla hyvä viikko treeneissä, ennen peliä pojat oli täytetty Edun herkkukeitaan jumbopullilla ja matkalla pysähdyttiin tuttuun tapaan Patalahdella. Kirsikkana kakun päällä bussilla jäätiin korttelin päähän hallista kun auto ajoi harhaan ja matkalla ollut mäki osoittautui liian kovaksi haasteeksi bussille.
Hyvien alkulämpöjen jälkeen kentälle kuulutettiin maalivahti Häntälä, pakkipari Pulikki ja Rotula, hyökkääjinä tuttuun tapaan Pieru, Pulkkinen ja Jokula. Ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta laadukasta salibandya, mutta tällä kertaa kotijoukkueen vire erässä oli aivan huippuluokkaa. Steamers painoi erän ensimmäisellä puolikkaalla kaksi maalia laadukkaalla pelinrakentamisella löytäen pelaajat hyökkäyksen toisesta aallosta parhaasta sektorista. Rasian erän ainokaisesta vastasi joukkueen ratkaisuhahmo Roope Pöyry. Erän loppulukemiksi Steamers kaunisteli vielä tämän jälkeen 3-1.
Toiseen erään Soittorasia halusi päästä paremmin peliin ja vastata Steamersin kovaan tahtotilaan ja peli-ilmeeseen. Erä saikin lennokkaan lähdön, sillä Roope tökkäsi illan toisensa alle 20 sekunnin pelin jälkeen. Ensimmäisessä erässä tuomarilinja oli varsin salliva, mutta toisen erän alkupuolella saatiin ensimmäiset viitteet tarkemmasta viheltämisessä kun Soittorasia pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa ylivoimaa. Varsin tehottoman ylivoiman jälkeen kentälle komennettiin ensimmäistä kertaa Kimi Rantamäki. Kimi kiitti luottamuksesta ja laittoi corsit kuntoon laittamalla pallon ensin puolustajan pohkeeseen ja jatkopallosta lopulta maaliin.
Tämän jälkeen oli Rasian vuoro ihmetellä muuttunutta tuomarilinjaa. Rotonen pääsi kuluttamaan jäähypenkkiä annettuaan kovuutta omassa kulmassa. Tästä selvittiin, mutta lähes heti jäähyn jälkeen Samuli junior päätti pelata palloa mahaltaan ja tuomari päätteli tämän olevan virheellistä toimintaa. Toista tilaisuutta Happee Steamers ei tuhrinut vaan kiitti tilaisuudesta laittamalla lukemiksi 4-3. Erän loppupuolella Soittorasia pääsi vielä kahdelle ylivoimalle, joista aikaisemmalla Roope sai hatun täyteen.
Kolmanteen erään päästiin siis pelaaman ns. nollista. Erän alkupuolella rataspaidat olivat terävämpiä maalipaikoissaan kun Teemu Jokela teki illan ensimmäisensä. Heti seuraavassa vaihdossa Henri Pettinen osoitti, ettei ollut tuhlannut kaikkia kauden maalejaan viikon treeneissä vaan päätti hyökkäyksen komeaan maaliin, jonka seurauksena saimme seurata nuoren miehen pomppimista ympäri kentän. Tämän jälkeen Rasia joutui taas tappamaan vastustajan ylivoimaa hyvällä menestyksellä. Viimeisellä viidellä minuutilla Rasia otti jälleen jäähyn, mutta kotijoukkue hölmöili lähes heti perään jäähyn itselleen. Tasavahvalla verkkoa heilutti kukapa muukaan kuin Roope Pöyry.
Aikalisän voimaannuttamana hirvipaidat pystyivät vielä kaventamaan tilanteen 5-7:ään. Kotijoukkue pyrki tasoittamaan ottelua ilman maalivahtia ilman lopputulosta. Viimeisellä minuutilla kentällä nähtiin vielä todella näyttävä avojään pommi kun Kimi pysäytti vastustajan kanttaajan keskelle kenttää. Viiden minuutin jäähy tilanteesta oli järkevä semminkin kun vastustaja ei tämän jälkeen päässyt keskiviivaa ja kulmaa lähemmäksi maalia.
Namilla ja napilla palkittuna Roope Pöyry (4+1).
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 17 | (+25) | 33 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 17 | (-6) | 24 |
SB Luja | 17 | (-7) | 20 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-36) | 17 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |