Illan toiseen peliin vastaan asettui tuttu ja turvallinen Koovee II. Joukkueiden kaikki aikaisemmat kohtaamiset olivat päättyneet tasureihin, joten pelistä lähdettiin hakemaan voittoa ja helpotusta Rasian hankalaan alkukauteen.
Rasia oli hyvin mukana heti alkuvihellyksestä lähtien ja pääsi rikkomaan Kooveen peliä hyvällä liikkeellä, mutta kuitenkin tuloksettomasti. Koovee pääsi rokottamaan Rasiaa ensimmäisen kerran, kun peliä oli pelattu viisi minuuttia. Rasiamiehistön hyvä peli-ilme palkittiin kuitenkin erän loppupuolella, kun Jari ”Murisija” Raiskio viimeisteli näyttävän osuman Teemu ”Pöyrny” Pyörny syötöstä. Erän loppupuolella Mikko ”Metsuri” Honkanen väläytteli kirvestaitojaan kahden minuutin arvoisesti.
Toinen erä alkoi synkästi Rasian osalta. Koovee pääsi rokottamaan kolmesti viiden minuutin sisään, eikä Rasian uudet ja hiotut ylivoimat päässeet kaventamaan tilannetta hyvistä maalipaikoista huolimatta. Kooveen alivoiman jälkeen Jari ”Murisija” Raiskio pelasi pallontavoittelutilanteen loppuun Kooveen puolustajan kanssa jäähyn arvoisesti. Pienen pohdinnan jälkeen tuomarit päättivät antaa tilanteesta kovan tuomion, viiden minuutin rangaistuksen. Koovee sai viimeisteltyä viiden minuutin jäähyn aikana kaksi maalia, mikä tarkoitti, että Rasia aloittaisi kolmannen erän viiden maalin takaa-ajoasemasta.
Kolmanteen erään lähdettiin laittamaan kaikki peliin. Alkuun tilanne näyttikin hyvältä, kun tilastoissa viihtyvä Murisija pääsi viimeistelemään toisen maalinsa Teemun syötöstä. Hieman myöhemmin Teemu pääsi tekemään maalin Arttu ”Päivystäjä” Mutasen syötöstä. Rasian takaa-ajo kuitenkin tyrehtyi Kooveen kahteen seuraavaan maaliin sekä erän loppupuolen Metsurin jäähyyn. Ottelun päättyi lopulta Kooveen hyväksi 8-4.
SR III tekeminen oli ollut ennen turnausta laadukasta, joka näkyi myös harjoituspelissä SR IV vastaan. Kaikkea tekemistä ei saatu kuitenkaan siirrettyä kentälle vaan Jyväskylän reissusta ainoana positiivisena asiana käteen jäi Tokmannilta ostetut hillomunkit. SR III pelit jatkuvat 3.12. Tampereen tenniskeskuksella, josta lähdetään hakemaan kahta voittoa ja tiputtamaan munkeilla lihotettua apinaa pois joukkueen selästä.
1. erä
|
|||||
5:18 | 1-0 | Koovee II | |||
9:18 | 1-1 | SR | Jari Raiskio | Teemu Pyörny | SR 3 |
14:19 | 2 min | Mikko Honkanen | Mailaan lyöminen | SR 3 | |
2. erä
|
|||||
16:32 | 2-1 | Koovee II | |||
17:56 | 3-1 | Koovee II | |||
20:15 | 4-1 | Koovee II | |||
24:11 | 2 min | Koovee II | |||
26:51 | 5 min | Jari Raiskio | Väkivaltaisuus | SR 3 | |
27:25 | 5-1 | YV | Koovee II | ||
27:59 | 6-1 | YV | Koovee II | ||
3. erä
|
|||||
32:07 | 6-2 | Jari Raiskio | Teemu Pyörny | SR 3 | |
37:47 | 6-3 | Teemu Pyörny | Arttu Mutanen | SR 3 | |
41:49 | 7-3 | Koovee II | |||
43:35 | 8-3 | Koovee II | |||
43:47 | 2 min | Mikko Honkanen | Estäminen | SR 3 | |
44:40 | 8-4 | AV | Teemu Pyörny | Jari Raiskio | SR 3 |
Maalivahdit
Touko Uusitalo (SR 3)
Joukkue | O | ME | P |
Pro Stars | 2 | (+10) | 4 |
Nokian KrP III | 2 | (+9) | 4 |
Ilves II | 2 | (+1) | 2 |
EPa | 2 | (-4) | 2 |
SBS Visa | 2 | (-6) | 0 |
AC Nokia | 2 | (-10) | 0 |
Soittorasia 3 | 2 | (0) | 2 |