Lauantai aamu alkoi SR3:n osalta melko tutuisssa tunnelmissa. Aamun peli oli merkattu alkamaan liian aikaisin hallin valvojan mielestä ja hiljaisen protestin seurauksena pelaajat palelivat oven ulkopuolella tunti ennen ottelua. Pallollisen alkulämmön jälkeen on tietysti helppo päästä peliin mukaan ja niin myös tällä kertaa. Rasia otti helpon tuntuisen johtoaseman jo ottelun alkumetreiltä. Pelin tempo säilyi hyvin matalana, mikä varmasti oli vastustajan vajaan 2 kentän mieleen. Normaalin kentän ympäri juoksentelun sijaan soittorasia oli kuitenkin uudistanut taktiikkaansa ja passiivisen näköinen seisoskelu toi tällä kertaa toivottua tulosta. Ensimmäisen erän maalit jakautuivat tasaisesti 1 ja 3 ketjuille, kolmas rasian maali oli puhtaasti pakkiparin taidonnäyte, eikä ollut edes väliä ketä hyökkääjiä oli kentällä. Pakkipari “ruttojalka” ja Samuel L Ahtinen käytännössä vyöryttivät koko kentän nurin hienolla syöttelyllä ja pääsivät yhteistuumin maalineteen viimeistelemään osumaa. Lähellä olleet kuulivat Pärssisen kuiskanneen epätyypillisesti “vedä sä”. Loppuerästä liigaan paluuta suunnitteleva V-M Luukko kävi antamassa näyttöjä paikalla olleelle Scoutille ja räpsäytti taukolukemiksi 1-3.
Toisessa erässä kuri alkoi rakoilemaan. Kentille odotetun paluun tehnyt duracell -pupu pääsi maalin makuun ja käytännössä unohti tuulettaa, todennäköisesti maalin tuoma tunnekuohunta pääsi yllättämään pelimiehen, kun ei pelitauon aikana ollut saanut kokea mitään yhtä hienoa. Erän loppupuolella rasian maltti alkoi rakoilemaan ja virheitä alkoi tulla. Vastustaja sai arviolta 8 avopaikkaa maalintekoon ja paniikin merkit alkoivat nousta erän loppua kohden. Toukopouko pääsikin jo harjoittelemaan gamesavereita, joita kolmoserässä tarvittiin vieläkin enemmän. Tuurilla ja taidolla rasia kuitenkin antoi vain yhden kavennuksen ja kolmanteen erään päästiin vielä johtoasemassa.
Kolmas erä tarjoili sitten sitä ison maailman viihdettä. Ehkä pitäisikin laittaa viestiä ottelujärjestäjälle, ettei asettelisi Rasian pelejä heti aamuksi, kun yleisö ei ollut ehtinyt vielä paikanpäälle katsomaan todellista Momentum gamea. Erätauko tuntui jatkuvan rasialla myös kentän puolella. Toisen erän loppupuolella ollut vähäinenkin liike hiipui ja tulos näkyi taululla. Seuraavat kolme osumaa räpsäytti Lätty ja ihmeenä lähinnä se, että lohkon tehoduo kirjautti vain näistä viimeisen osuman nimiinsä. Tilanne siis tässä vaiheessa 5-4 Lätylle. Pelimiesten vitosella alkoi kuitenkin tapahtua. Aikalisän jälkeen Rasia heräsi jälleen peliin mukaan ja maalipaikat tasoittuivat. Toukon gamesaverien lisäksi nähtiin hienoja torjuntoja toisessakin päässä, kuin myös hukattuja paikkoja molempiin suuntiin. Rasian aktiivisempi ote lopulta pakoitti vastustajan rikkeeseen jäähyn arvoisesti. Ja maalivahdin pois ottaneena Rasia löi heti vaparista tasoituksen. Tämä treenattu kuvio oli vaihtopenkillä katsojille tuttu. Jari ja jarin kaveri juttelivat vaparipisteellä niin kauan että vastustajan ote herpaantui, joilloin tommpommi heikkilä siirtyi pari askelta sivuun ja sai laittaa pallon helpohkosti maaliin Lättyn vielä miettiessä jarin ja puukon sanailun merkitystä.
#69
Pöytäkirja saatavissa:
http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/latty-sr-iii/1773/2315
Joukkue | O | ME | P |
Pro Stars | 2 | (+10) | 4 |
Nokian KrP III | 2 | (+9) | 4 |
Ilves II | 2 | (+1) | 2 |
EPa | 2 | (-4) | 2 |
SBS Visa | 2 | (-6) | 0 |
AC Nokia | 2 | (-10) | 0 |
Soittorasia 3 | 2 | (0) | 2 |