Päivän ensimmäiseen otteluun lähdettiin kaatamaan LFT:tä, joka edellisessä ottelussa oli kerännyt liiankin helpot kaksi pistettä rasialta 1-6 lukemilla. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä molemmilta joukkueilta. Molemmilla oli vetopaikkoja, mutta todellisen maalintekopaikan sai ensimmäisenä numero LFT:n numero 57, joka pääsi pakin avauksesta läpiajotilanteeseen ja rankaisi rasiaa sijoittamalla pallon maaliin ajassa 6:52. Soittorasia pääsi kuitenkin antamaan takaisin ajassa 9:02, kun Severi Keisala paukautti supersektorilta pallon tolpankautta sisään, Ville Vistin upeasta syötöstä. Rasialla loi erän loppuun vielä useita paikkoja, mutta ei onnistunut siirtymään johtoon ja toiseen erään siirryttiin siis 1-1 lukemissa.
Toinen erä oli kokonaisuudessaan samanlaista tasaista vääntöä kuin ensimmäinen eräkin. Molemmat joukkueet saivat paikkoja, mutta LFT, rankaisi ajassa 23:20, kun soittorasia menetti pallon keskialueella. Soittorasialla oli erässä useita paikkoja, joista parhaimpana voidaan mainita erän loppuun sijoittuva Antti Jokelan avaus, joka vapautti Ville Vistin läpiajoon. Visti onnistuikin melkein taituroimaan pallon yhdellä kädellä LFT:n maalivahdin ohitse. Yrityksen jälkeen oli aika siirtyä erätauolle LFT:n johtaessa 2-1.
Kolmanteen erään Rasia lähti siitä, mihin toinen erä oli loppunut ja saikin heti erän alkuun hyviä vetopaikkoja. Ajassa 34:44 Rasian tekeminen saikin ansaitun lopputuloksen, kun Johannes Petäjistö kuljetti pallon kulmaan ja syötti sieltä maalin edessä olevalle Elias Lahtiselle, joka naulasi pallon varmasti maaliin ja tasoitti tilanteen 2-2. Tasoituksen jälkeen LFT nosti tempoa ja onnistuikin hakkaamaan pallon epäonnistuneen syötön jälkeen Rasian maaliin ajassa 37:26. LFT:n maalin jälkeen olikin Rasian vuoro nostaa sykettä ja antaa painetta vastustajalle. Tämä tuottikin rasialle rangaistuslaukauksen ajassa 38:13, kun soittorasian pelaajaa sidottiin maalialueen tuntumassa. Rangaistuslaukasta lähti vetämään Ville Visti, joka on tällä kaudella laittanut rankkareita aikaisemmissa peleissäkin sisälle. Visti koitti ujuttaa pallon LFT:n maalivahdin ohitse, mutta maalivahti oli tällä kertaa hereillä. Rangaistus laukauksen jälkeen Rasia pääsi koittamaan ylivoimaansa ensimmäistä kertaa pelissä. Muutaman rasian vedon jälkeen LFT onnistui kuitenkin kääntämään 2 vs 1 hyökkäyksen, josta lopputuloksena oli LFT siirtyminen 4-2 johtoon alivoimalla ajassa 38:57. Rasia koitti vielä erän loppuun saada aikaan kavennusta ilman maalivahtia, mutta siitä huolimatta ottelu päättyi LFT:n 4:2 voittoon.
1. erä
|
|||||
06:52 | 1-0 | LFT | |||
09:02 | 1-1 | Severi Keisala | Ville Visti | SR IV | |
2. erä
|
|||||
23:20 | 2-1 | LFT | |||
3. erä
|
|||||
34:44 | 2-2 | Elias Lahtinen | Johannes Petäjistö | SR IV | |
37:26 | 3-2 | LFT | |||
38:13 | 2 min | Mailan painaminen tai sitominen | LFT | ||
38:57 | 4-2 | AV | LFT |
Maalivahti
Antti Jokela (SR IV)
Joukkue | O | ME | P |
Soittorasia 4 | 2 | (+8) | 4 |
HLJ | 2 | (+5) | 4 |
Höntsääjät | 2 | (+5) | 2 |
HuHu | 2 | (-1) | 2 |
Punakone | 2 | (-8) | 0 |
Ilves III | 2 | (-9) | 0 |