Teksti sisältää maksettua mainossisältöä.
Sunnuntaiaamuna lumimyräkkä koetteli tavallisen taloyhtiöasukkaan jaksamisen rajoja, sillä pihatiet olivat auttamattoman huonosti auratut. Onneksi Hene Oy ei koskaan tuota pettymästä. Tälläkin kertaa sen fazerinsininen linja-auto otti kyytiinsä kaikki Lahdesjärven ABC:lle selvinneet rasiasoturit. Koronan verottaessa päälukua matkaan lähdettiin ilman toista maalivahtia. Tuolloin vielä uskottiin aamun aikana ilmenneiden tartuntojen olleen yksittäistapauksia, semminkin kun ne olivat iskeneet tunnetuille tšekittäjille. Vähänpä tiesi joukkue ja Salibandyliitto tuolloin virologiasta. Onneksi Soittorasian reservi on kuitenkin mittava joten kenttäpelaajien osalta kokoonpano saatiin täytettyä.
Sunnuntaipäivän ratoksi matkustettiin Helsinkiin eli Heseen. Pelipaikaksi todettiin Ruskeasuo ja vastustajaksi M-Team. Jo bussimatka antoi osviittaa päivän teemasta, sillä ainakin peräpenkeillä oli hyytävää menoa. Exelin laadukkaan lämmittelypaidan pukeminen toppatakin alle auttoi kuitenkin tähänkin ongelmaan. Suuremmaksi ongelmaksi ja debatin aiheeksi muodostui varamaalivahdin valinta. Yksi toisensa jälkeen rasiapelurit kerskailivat lähes kilvan omilla torjuntataidoillaan. Parhaasta vaihtoehdosta ei päästy yksimielisyyteen, mutta jälkiviisana on helppo sanoa, että olisi kannattanut päästä kun pelin loppulukemia katsoo. Allekirjoittaneen mielestä useat Lappi-Cupin voitot nostavat Topsun ennakkosuosikiksi.
Ennen ottelun alkua valmennus painotti joitain taktisia asioita vastustajan pelaamisesta. Tärkeintä oli aloittaa vahva kamppailupelaaminen heti ottelun alusta ja syödä valkopalloa isosti. M-Team otti pelivälineen hallinnan heti alusta, eikä siitä luopunut koko ottelun aikana. Ensimmäisessä erässä kotijoukkue iski ensimmäisensä rankkarista ja heti sitä seuraavassa vaihdossa toisen. Rasia oli vaikeuksissa kotijoukkueen nopean pallollisen hyökkäämisen ja harjotellun pelinavaamisen kanssa. Ensimmäisen erän lopulla hyökkääjäksi ylennetty Juuso Kortetmaa iski Atte Rautasen maukkaasta syötöstä illan ainoan vierasjoukkueelle.
Ottelun aikana Rasia sai useamman kohtuullisen hyökkäysjakson ja vastahyökkäyksen, mutta pallo ei vain löytänyt tietään maaliin. Kenties suurin yksittäinen syy tälle oli vastustajan maalivahti, joka pelasi läpi ottelun erittäin vakuuttavasti. M-Team takoi maaleja läpi ottelun tasaisesti ja loppulukemat kirjattiinkin rumin lukemin: 8-1. Onneksi kotijoukkue palkitsi pelin loputtua myös Rasian parhaan pelaajan sillä MoTM olisi mennyt melko varmasti kotijoukkueen suuntaan. Valinnan suhteen raati oli kuitenkin hakoteillä, sillä ottelun nappipelaajaksi valittiin vahvasti kolmannessa erässä peliin sisään tullut Severi “Seve” Keisala.
Ottelusta ja vastustajasta imettiin paljon oppia ja sitä pyritään hyödyntämään seuraavaa vastustajaa vastaan. Kuka lieneekään ja milloin ikinä vastaan asettuukaan. Vielä erityismaininta Mäyrälle, joka sai suhteilla järkättyä paluumatkan ruuaksi kanakastiketta ja kermaperunoita. Allekirjoittanut ei ole koskaan syönyt vastaavaa.
Joukkue | O | ME | P |
LASB Hml | 3 | (+7) | 8 |
SB Luja | 3 | (+1) | 6 |
KU-68 | 4 | (-9) | 4 |
LFT | 2 | (+4) | 3 |
Nokian KrP Akatemia | 2 | (0) | 3 |
Soittorasia | 2 | (-1) | 3 |
KeihäsKruunat | 2 | (-2) | 0 |