Katsoin juuri jakson The Wallia. Kilpailemassa oli kaksi lyhyttukkaista naista ja luulin, että toinen oli äiti ja toinen tytär. Myöhemmin kävi ilmi, että toinen oli lesbo ja toinen lesbo. Vegaaneja tuskin olivat, koska kumpikaan ei nähnyt tarpeelliseksi kertoa siitä. Seuraavan kerran kun lentokoneessa kysytään onko paikalla lääkäriä, nousen ylös ja kerron olevani vegaani. Kuolkoon. Vaikka syönkin lihaa ja käytän maitotuotteita, minulla on oikeus identifioida itseni transvegaaniksi. Käytännössä koko elämäntyylini perustuu siihen, että tankkaan autoni ja itseni lihalla ja dieselillä, mikä nyt asiaa mietittyäni saattaa selittää sen, miksi minulla on kausikortti läskiketjussa. Parempi olla läski kuin laiha, vaikka olen kyllä kateellinen bulimiayhdistyksen edesmenneelle jäsenelle, jota kunnioitettiin muistolaatalla. Taidan kyllä olla myös lesbo, koska tykkään lipittää kaljaa ja tussua. En enää itsekään tiedä, mikä olen. Aivan kuten Gimli kyseenalaisti itsensä, kun lapsuudessa ei ollut nukkeja ja hän tyytyi hoivaamaan Lego-lasta. Intissä kutsuimme yhtä tupakaveria Gimliksi, koska hänellä oli punainen tukka, punainen parta ja näytti muutenkin ihan kääpiöltä. Nykyään mies on kalastaja ja Pauligin mainoskasvo. Vittu mikä jätkä. Nussii varmaan ihan ketä haluaa. Vegaani ja lesbo ovat käytännössä sama asia, koska kumpikaan ei kaipaa lihaa suuhunsa. En tiedä, mitä mieltä oikein olisin homoavioliitoista. Mielestäni ne eivät sovi heteroille. Lesbous on ok, koska Otson laskuopilla kaksi pillua on parempi kuin yksi. Lesbopari voitti kisasta nolla euroa. Hai hai.
Soittorasia 3 on pelannut pääosin varsin ehjän kauden majaillen ansaitusti aivan lohkon terävimmän kärjen tuntumassa. Voitettuaan aamun ensimmäisen ottelun nimettömänä pidettävän pedofiilin edustamaa Warriorsia vastaan Rasiamiehistö käänsi katseet kohti illan kamppailua. Kerran baarissa oli syntymässä kamppailu ja otin paidan pois. Tuli syvä hiljaisuus ja sitten muistin, että en ollutkaan koskaan bodannut. Kiusallista. Illan ottelussa vastustajana oli Nepalin Tuhkimot. Gimli asui saletisti Nepalissa. Nepal on oikeasti Keski-Maa. Se sijaitsee Kiinan ja Intian välissä, puoliksi Himalajan vuoristossa ja puoliksi sen juurella. Se on myös yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä valtioista. Vuosina 1996-2006 Nepalissa oli sisällissota, jossa kuoli yli 13 000 ihmistä. Yrittäkää väittää, ettei Tolkien kirjoittanut kirjojaan sen jälkeen. Kasa köyhiä menninkäisiä tappelemassa toisiaan vastaan vuorilla ja lopulta kommunistit voittavat. Aukotonta. Lähetimme delegaatin Nepaliin tutkimaan vastustajaa ja Sauronia etukäteen valmistautuaksemme otteluun parhaalla mahdollisella tavalla. Kohteeseen lähtivät Pärssinen, Poikkimäki ja myyrä, joka yritti sabotoida reissua. Matka onnistui yhtä hyvin kuin Lauri nakkiensa hoidossa. Tarinan mukaan Lauri yritti ensin tarjota nakkiaan vegaanilesboille, mutta he eivät huolineet. Pärssinen ilmoittautui vapaaehtoiseksi tiedusteluretkelle, koska hän halusi mahdollisuuden tavata itämaisen tietäjän kysyäkseen parannuskeinoa ruttoon. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, paras hoito olisi Head & Shoulders -shampoo, joka muuttaa ihmisen yhdellä pesulla Jennifer Anistoniksi. Itämainen tietäjä antoi Villelle vain mirhamia, suitsukkeita ja kultaa. Vittu mitä paskaa. Huomattuaan että Nepalin Tuhkimot eivät ole Nepalista eivätkä Tuhkimoita, Ville ja Poikkis ratkaisivat ongelman rakastelemalla alppimökissä. Saatanan idiootit. Eivät tuoneet edes Tobleronea tuliaisiksi.
Oikeastihan Nepalin Tuhkimot ovat Kangasalta. Kangasala tunnetaan parhaiten Topeliuksen 1853 kirjoittamasta runosta ”Kesäpäivä Kangasalla”, jonka Gabriel Linsen sovitti tunnetuksi lauluksi. Laulussa ylistetään Roineen armaita aaltoja ja Längelmäveden hohtelua. Parempi sekin kuin Lempäälä, joka on tunnettu kullin muotoisesta joesta. Haluan kuolla joko tukehtumalla naisen rintojen väliin kuuman suklaakastikkeen valuessa pitkin alastomia vartaloitamme tai hukkumalla kullin muotoiseen jokeen. Luin kerran Iltalehteä netissä ja siellä oli uutinen hukkumalla kuolleesta fitnessurheilijasta. Sivulla oli video, jonka alla luki ”Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä”. Pimeää. Yhtä pimeää kuin mustat kanat, jotka saivat kanan ylittämään tien. Iltalehden toimittajalta oikeasti hyvä ja yllättävä läppä, yhtä yllättävä kuin Teme tehdessään kentällä oikean ratkaisun. Yleensä miehen peli on yhtä kiusallista kuin katsoa Ojaniemeä keksimässä pelaajakorttikommentteja.
Olisiko pitänyt sanoa, että NeTu on Kangasalalta? Kangasalta. Aivan kuten Seppä on perseestä. Tähänkään turnaukseen Seppä ei päässyt, koska oli sairastunut johonkin lastentautiin tai unohti. Jonnet ei muista. Kun australialainen eläin puraisee, kikkeli putoaa päivän päästä, mutta Seppä sairastuu, kun peura aivastaa metsässä. En ymmärrä. Ojaniemikin ilmoitti ennen pelejä jäävänsä penkille, koska kuumemittari näytti aamulla 36.9C. Joukkueen lääkäri Arttu ”Mutasena sut on ostettu, Mutasena sut pidetään ja Mutasena sut myydään” Sakrelius antoi vaihtoehtoisiksi diagnooseiksi joko normaalin ruumiinlämmön tai liian lämpimän kämpän. Kuun ja meidän välistä etäisyyttä mitataan kuu-me-mittarilla höhöhöhöhöhö. Jänkhäkin kirjoitti whatsappiin jotain ennen peliä, mutta kukaan ei ole vielä ymmärtänyt mitä.
Ei vittu, en vieläkään ymmärrä miksi sanotaan, että asuu Kangasalla. Eihän esimerkiksi kukaan sano olevansa töissä kaupan alla. Ehkä Turtlesit ja mestari Tikku, mutta ei muut. Ei sitä noin kuulu taivuttaa. Voi sanoa olevansa alalla, mutta siinäkin pitäisi tietää sukupuoli, koska alan naiset ovat prostituoituja ja alan miehet juoppoja. Miksi kangasalaisuus on tehty niin vietävän hankalaksi? Kanga on Tansaniassa ja muualla Itä-Afrikassa käytettävä värikäs kietaisuvaate, joka muistuttaa saronkia. En tiedä mikä on saronki. Varmaan jonkinlainen koristeerrinen sisätira. Kangasalaisuus tarkoittaa varmaan sitä, ettei käytä vaatteita, jotta muut eivät saa tietää niistä. En tiedä. En minäkään haluaisi taivuttaa sitä oikein jos olisin sieltä kotoisin. Turha kuin naisen orgasmi saatana. Hauskempaa olisi arvuutella, minkä värinen Michael Jacksonin kikkeli oli viimeisinä vuosina.
Ottelu hävittiin 4–3.
#9
Pöytäkirja saatavissa:
https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/netu-sr-iii/2166/2914
Olipa hyvä raportti
Joukkue | O | ME | P |
Pro Stars | 2 | (+10) | 4 |
Nokian KrP III | 2 | (+9) | 4 |
Ilves II | 2 | (+1) | 2 |
EPa | 2 | (-4) | 2 |
SBS Visa | 2 | (-6) | 0 |
AC Nokia | 2 | (-10) | 0 |
Soittorasia 3 | 2 | (0) | 2 |