Niin sitä saapui taas kevät ja kevään odotetut jatkopelit. Myönnettäköön, että ajatus divarikarsinnoista tuntui pahimmillaan joulukuun synkkinä iltoina melko kaukaiselta Rasian rämpiessä sarjan pohjamudissa, mutta uusi vuosi toi uudet kujeet ja sarjan päätöskierrokselta napatut 8 voittoa 11 pelistä toivat Sisä-Suomen ensimmäiselle playoff-kierrokselle vastaan Jyväskylän O2:n.
Runkosarjan viimeisellä kierroksella käytiin hakemassa kyseistä joukkuetta vastaan asetelmia Jyväskylän Monnarilla O2:n viedessä merkityksettömässä ottelussa pidemmän korren. Tällä kertaa bussin nokka suuntasi Palokan urheilupyhättöön, jonne Rasia tuli puolustamaan harvinaisehkoa 100% voittosaldoa Palokassa pelatuissa otteluissa.
Myös Rasian valmennus tuntui syttyneen kevääseen ja kellotti kauden pisimmän otteluun valmistavan puheenvuoron ennen alkulämmöille lähtemistä. Tämä tuntui toimivan ja avauserä merkattiin Rasialle selvin 0-3 lukemin, tosin Corsi-pisteissä saatettiin jäädä hieman pakkaselle. Maalareina toimivat kuitenkin herrat Keisala, Törmänen ja Pöyry.
Rasia avasi myös toisen erän mukavasti, Törmäsen karvatessa pallon vahvasti itselleen ja siirtäen digitaalit lukemiin 0-4. Maalin jälkeen nähtiin kauden hämärin tuuletus Törmäsen syöksyessä laidan taakse piiloon. Neljä minuuttia myöhemmin Rasian puolustus viritteli aiemmassa ottelussa mainiosti toiminutta puikkoansaa, mutta vastustajan hyökkääjä oli tilanteen tasalla siirtäen läpiajosta pallon maaliin. Erän puolenvälin paikkeilla Rasia pääsi yrittämään kahdesti ylivoimalla, jälkimmäisen tuodessa tulosta poliisimestari Sivulan yläkulmapommin muodossa. Vastustajan kaventaessa erän lopulla vielä kahdesti siirryttiin toiselle erätauolle kutkuttavissa 3-5 lukemissa.
Viimeisestä erästä ei jäänytkään sitten paljoa kerrottavaa sen mennessä 4-1 kotijoukkuelle. O2 aloitti erän vahvasti ja pyöritys alkoikin kantaa hedelmää joukkueen tehdessä neljä maalia putkeen. Puolitoista minuuttia ennen ottelun päättymistä Teemu Jokela toi vielä ylivoimamaalillaan peliin jännitettä ja Rasian maalin päähän vastustajasta. Rasialla oli vielä omat paikkansa naulata ottelu tasoihin ja jatkoajalle, mutta tällä kertaa vastustajan maalin eteen pomppimaan jääneet pallot jäivät viivan väärälle puolelle ja summerin soidessa O2 otti ensimmäisen kiinnityksen jatkopaikkaan.
Seuraava ottelu pelataan perjantaina 17.3. 19.00 Tamppi Areenalla, jonne kannattaa saapua seuraamaan jännitysnäytelmää, semminkin kun sarja on ensimmäistä kertaa katkolla.
Ottelun nappipelaajana palkittiin Juho ”Rookie” Törmänen.
#91 Aki Hänninen
Joukkue | O | ME | P |
LASB Hml | 3 | (+7) | 8 |
SB Luja | 3 | (+1) | 6 |
KU-68 | 4 | (-9) | 4 |
LFT | 2 | (+4) | 3 |
Nokian KrP Akatemia | 2 | (0) | 3 |
Soittorasia | 2 | (-1) | 3 |
KeihäsKruunat | 2 | (-2) | 0 |