Torstaina Mynämäellä pelattiin divarikarsintojen ensimmäisen kierroksen toinen ottelu Soittorasian ja SBS Wirmon välillä. Rasia voitti ensimmäisen ottelun, joten tavoitteena oli katkaista sarja heti kahdessa ottelussa.
Matkaan lähdettiin tuttuun tapaan lahdesjärven abclta. Matkalla pysähdyttiin syömään huittisten legendaariseen härkäpakariin. Ruuan jälkeen matka jatkui kohti Mynämäkeä todellista rallireittiä pitkin, jonka herran joukkueenjohtaja oli todennut nopeimmaksi.
Ensimmäinen erä oli Rasialta huono. Palloa räpellettiin ja hukattiin jatkuvasti. Ainoastaan hyvä tuuri ja Eeron torjunnat pitivät tilanteen maalittomana.
Toisen erän alkuun Rasia pääsi johtoon, kun Topi katkasi vastustajan syötön keskialueella ja Kimi pääsi nokikkain maalivahdin kanssa. Hieno veto riman alle ja 0-1 tulostaululle. Erän lopulla Wirmo onnistui kahden miehen ylivoimalla ja näin ollen toiselle erätauolle siirryttiin tilanteessa 1-1.
Kolmannessa erässä Rasia sai mahdollisuuksia ylivoimalla, mutta tällä kertaa pallo ei löytänyt tietään verkkoon. Erä oli tasainen eikä maaleja nähty, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta.
Jatkoaikaa pelattiin reilut neljä minuuttia, kunnes kotijoukkue iski maalin ja tasoitti sarjan lukemiin 1-1.
Ratkaiseva kolmas ottelu pelataan sunnuntaina 3.4 Spiralhallilla.
Joukkue | O | ME | P |
LASB Hml | 3 | (+7) | 8 |
SB Luja | 3 | (+1) | 6 |
KU-68 | 4 | (-9) | 4 |
LFT | 2 | (+4) | 3 |
Nokian KrP Akatemia | 2 | (0) | 3 |
Soittorasia | 2 | (-1) | 3 |
KeihäsKruunat | 2 | (-2) | 0 |