Kauden 2013-2014 kevätpuolisko alkoi Soittorasian osalta vieraspelimatkalla Pirkkalaan, jossa vastukseksi asettui sarjakakkonen Pirkat.
Ottelu päätti murheellisesti Tekniikan Miesten jättäessä pisteet kotijoukkueelle Pirkkalan Pirkoille lukemin 7-2. Tuloksen myötä Soittorasian mahdollisuudet kahden parhaan joukkoon ja näin edelleen nousukarsintapeleihin murenivat hyvin pieniksi.
Pelin alku oli tarkkaa pelaamista molemmilta joukkueilta. Avausmaalia odoteltiin avauserän loppupuoliskolle Pirkkojen siirtyessä 1-0 johtoon. Toisessa erässä Pirkat rokottivat toisen kerran Soittorasia jäähyn jälkimainingeista. Kolmanteen erään Soittorasia lähti kahden maalin takaa-ajoasemasta. Tilannetta ei pidetty mahdottomana, sillä aiemminkin kuluneella kaudella rasiamiehistö on noussut vastaavasta sillasta. Vierasjoukkueen kiri ei käynnistynyt kunnolla missään vaiheessa. Aleksi Hänninen herätteli vierasjoukkuetta kahdella maalillaan, mutta Pirkat pystyivät lannistamaan Rasian kirin lähes välittömästi iskemällä maalit. Tilanteessa 5-2 Soittorasia käyttää aikalisänsä, joka sekään ei tuota haluttua tulosta ja Pirkat maalailevat loppulukemiksi 7-2.
Tekniikan miesten seuraava peli on 11.1.2014 klo 16.30 Tamppi areenalla, kun vastustajaksi matkustaa Urho Äänekoskelta. Ottelussa tullaan näkemään kasvonsa pessyt ja taisteleva Soittorasiamiehistö.
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 17 | (0) | 23 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-43) | 14 |