Uutta kautta kohden.
Kauden ensimmäistä peliä kohden lähdettiin alkusyksyn yhtenä ensimmäisistä koleista aamuista. Koko joukkue seisoi hyvissä ajoin, kuten käsketty, Spiral-hallin ulkopuolella potkien soraa hallin ovien ollessa lukittuina. Hetken seisoskelun jälkeen tavarat paiskattiin takaisin autoihin ja lähdettiin lämmittelemään kesän tuomaa lämpökerrosta. Lämmittelystä selvittiin kuin selvittinkin kummasti ilman suurempia rasvavaurioita ja mielipahaa. Takaisin saapuessa ovet olivatkin jo auki ja aivoriihi mites tätä peliä taas pelattiikaan saatiin käyntiin.
Kello 10.00 peli vihellettiin käyntiin. Tilanne näytti meille suotuisalta lähtiessämme peliin kolme kertaa isommalla miehityksellä kuin vastustajamme. Peli starttasi tasaisesti kaikilla ollessa vielä energiaa hyvistä yöunista tai aamun kofeiiniyliannostuksesta. Epäonneksemme ensimmäinen maali kuitenkin syntyi meidän päätyymme ajassa 5:27. Tästä hetken päästä 7:25 epäuskoksemme vastustaja sai rangaistuslaukauksen. Seppä hoiti tilanteen kuitenkin hienosti ja päihitti vetäjän psykologisella pelillä sekä intensiivisellä tuijotuksella. Järkytyksen kokeneen vastustajan puolustus mureni hetkeksi ja ajassa 8:30 Puukko kävi sivaltamassa tasoituksen vastustajan verkkoon. Toiseen erään siirryttiin tasalukemissa.
Toista erää ehdittiin pelata huikeat 4 sekuntia iskiessämme pallo tauottomasti kohti vastustajaa ja saadessamme heidät tekemään (tietysti tarkoituksella) oman maalin. Vastustaja kuitenkin keräsi itsensä ja meni johtoon tehdessään kaksi maalia kohdissa 20:54 ja 24:14. Nyt oli meidän vuoromme kasata itsemme ja kerätä “henkistä” innostusta. Tästä pelokkaina siis innostuneina saimme uutta virtaa ja erän viimeiseen neljään minuttiin otimme takaisin johtoasemamme taiteilemalla kolme maalia.
Kolmas erä olikin sitten ihan meidän hallintaamme, joka johtui tietysti ylivertaisista taidoistamme eikä vastustajan väsymisestä. Teimme viisi maalia ja otimme varman 10-3 johdon, jonka jälkeen reilun pelin hengessä päätimme antaa vastustajankin tehdä pari maalia. Näin ollen ottelu päättyi lukemiin 10-5.
Joukkue | O | ME | P |
Pro Stars | 2 | (+10) | 4 |
Nokian KrP III | 2 | (+9) | 4 |
Ilves II | 2 | (+1) | 2 |
EPa | 2 | (-4) | 2 |
SBS Visa | 2 | (-6) | 0 |
AC Nokia | 2 | (-10) | 0 |
Soittorasia 3 | 2 | (0) | 2 |