Soittorasian päivän toinen tulikuuma kamppailu käytiin KU-68:a vastaan. Hyvä, kun peli oli ehtinyt alkamaan, niin pallo oli jo pilkulla. Kompressiosukkien antamasta hyödystä huolimatta Piggy ei saanut vastustajaa kiinni ja tuomioksi tuli käsivarret ristiin. Rangaistuslaukaus oli kuitenkin vaisu. Ei maalia. Alivoimakin tapettiin. Toisen polven räppäri Arttu Mutanen iski ottelun ensimmäisen maalin. Syötön maaliin antoi tehopäivää viettänyt Kulli. Soittorasian toisen maalin viimeisteli semisti pelottava Teemu Pyörny. Useimmat ovat iloisia maalin tehtyään, mutta Teemu karjui niin, että katsomo tyhjeni lapsista. Tsekki menetti saman tien pelihuumorinsa.
Toisessa erässä oli tapahtumia enemmän kuin Puukon makuuhuoneessa. Herkän ystävyyssuhteen luoneet Kääntä ja Mutanen näyttivät, että telakoitumisesta on hyötyä. Tällä kertaa Mutanen oli antavana osapuolena. Käännän maalin jälkeen ottelu jatkui rikkonaisena. Molempien joukkueiden rangaistusten päätyttyä kusiluikeroa rikottiin maalintekotilanteessa ja pallo laitettiin toisen kerran pilkulle. Raiskio veti yli, mutta korjasi epäonnistumisensa seuraanneella ylivoimalla. Peli oli jo 4-0. Jossain vaiheessa varmasti Soittorasian historian vanhin pelaaja Lönn pääsi tekemään maalin. Maali tehtiin kuitenkin korkealla mailalla. Lönn syytti tuomaria ikärasismista. Saunailtapelaaja Utriainen vei Rasian 5-0 johtoon. Raiskio kaunisteli erän loppulukemiksi 6-0 Örkin syötöstä.
Erätauolla vedettiin takin vetoketju kokonaan auki. Perttu ei kuitenkaan päässyt kentälle. KU teki ensimmäisen maalinsa Heikkilän miettiessä Kuopiota jäähypenkillä. Heti perään allekirjoittanut rikkoi maalintekotilanteessa KU:n pelaajaa ja pallo vietiin jälleen yhteentoista metriin. Tästäkään rangaistuslaukauksesta ei tullut maalia. KU karvasi kovaa ja teki seuraavat kaksi maalia, mikä pisti Rasian puntit hieman tutisemaan. Örkki pääsi kuitenkin tuikkaamaan vapauttavan osuman tyhjään röysään. Maalia seurannut tuuletus tyhjensi katsomon lopuistakin ihmisistä. Pelokas tuomari laittoi Pyörnyn istumaan 2+10 minuuttista. Punainen korttikaan ei olisi ollut liikaa siitä tuuletuksesta. Utriainen teki vielä illan toisen maalinsa alivoimalla ja Rasia otti maukkaat pisteet maalein 8-3.
1. erä
2:04 2 min Arttu-Matti Matinlauri Rike maalintekotilanteessa SR 3
2:04 – RL Jussi Hietaranta Ei maalia KU-68
4:39 1-0 Arttu Mutanen Simo Nieminen SR 3
11:10 2-0 Teemu Pyörny Aleksi Puukko SR 3
2. erä
16:30 3-0 Jaakko Kääntä Arttu Mutanen SR 3
17:37 2 min Heikki Paukkunen Estäminen SR 3
17:45 2 min Keijo Ilomäki Toistuva väärä pelitapa KU-68
19:47 2 min Santeri Saarinen Rike maalintekotilanteessa KU-68
19:47 – RL Jari Raiskio Ei maalia SR 3
20:25 4-0 YV Jari Raiskio Janne Haikola SR 3
25:48 5-0 Roni Utriainen Jaakko Kääntä SR 3
26:21 6-0 Jari Raiskio Teemu Pyörny SR 3
29:43 2 min Tommi Heikkilä Estäminen SR 3
3. erä
30:32 6-1 YV Joni Rouhiainen Henri Haapasaari KU-68
31:20 2 min Heikki Paukkunen Rike maalintekotilanteessa SR 3
31:20 – RL Niklas Raitanen Ei maalia KU-68
34:35 6-2 Niklas Raitanen Niko Saari KU-68
38:08 6-3 Keijo Ilomäki Joni Rouhiainen SR 3
43:34 7-3 TM Teemu Pyörny SR 3
43:34 2+10 min Teemu Pyörny Epäurheilijamainen käytös SR 3
44:00 8-3 AV Roni Utriainen Ei syöttäjää SR 3
Maalivahdit
Antti Ollila (SR 3)
Tapio Vuorinen (KU-68)
Joukkue | O | ME | P |
SahKu | 9 | (+13) | 16 |
Soittorasia 3 | 9 | (+21) | 13 |
SBS Visa | 9 | (+24) | 12 |
Pro Stars | 9 | (+25) | 11 |
Kunnon Urhot | 9 | (0) | 9 |
Snipers | 9 | (-17) | 8 |
AC Nokia | 9 | (-4) | 8 |
OLO | 9 | (-13) | 6 |
Urho | 9 | (-16) | 4 |
MäntU | 9 | (-33) | 3 |