Seuraavassa pelissä vastaan asettui Rasialle jo viime kaudelta tuttu vihollinen Víhuri. Otteluun lähdettiin pienillä kokoonpanomuutoksilla. Ykkönen pysyi samana, kakkosessa vaihdeltiin vähän paikkoja ja kolmoseen tuoreita jalkoja tulivat esittelemään Tsekki ja Perttu sekä maaliin työnnettiin Ollila.
Ottelun alusta lähtien nähtiin tämän kauden parasta Rasia kolmosta. Peli otettiin heti haltuun, eikä vastustajalle annettu sananvaltaa. Rasian hyvä liike palkittiin toisessa erässä kun ykköskenttä juoni pallon verkkoon. Ensin Heikkilä pääsi koittamaan, mutta paluupallon tuli iskemään sisään Puukko. Avausmaali vapautti Rasian peli-ilon ja toiselle erätauolle lähdettiin mukavissa 3-0 lukemissa.
Kolmanteen erään valmennusjohto käski jatkamaan samaa rataa. Erän alkuun Rasialle tarjottiin ylivoimaa, kun joukkueen syntypäiväsankari sekä kapteeni ajettiin törkeän näköisesti kentältä vastustajan vaihtoaitioon. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja Ojaniemi pystyi jatkamaan peliä. Rasian ylivoima tuotti nopeasti tulosta, kun Heiskanen laittoi pökköä pesään ja latasi viivasta armottoman kantin ohi Vihurin maalivahdin. Loppuerä mentiin Rasian komennossa ja loppulukemiksi kirjautettiin 5-1. Avausvoitto maistui makealta.
Sr 3 pelit jatkuvat Tampilla 23.11.
1. erä
12:11 2 min Heikki Ojaniemi Korkea maila SR 3
2. erä
17:18 2 min Sami Pulkkinen Mailaan lyöminen Vihuri
24:15 1-0 Aleksi Puukko Tommi Heikkilä SR 3
27:18 2-0 Tommi Heikkilä Aleksi Puukko SR 3
28:44 2 min Tim Mäkinen Mailaan lyöminen Vihuri
29:35 3-0 YV Aleksi Puukko Jari Raiskio SR 3
3. erä
30:13 2 min Sami Pulkkinen Vaarallinen peli Vihuri
30:25 4-0 YV Samuli Heiskanen Tommi Heikkilä SR 3
35:31 4-1 Mikko Hautala Juri Peräinen Vihuri
39:05 2 min Jaakko Kääntä Estäminen SR 3
41:27 5-1 Jaakko Kääntä Tommi Heikkilä SR 3
Maalivahdit
Antti Ollila (SR 3)
Tero Kiviaho (Vihuri)
Keijo Mahlamäki (Vihuri)
Joukkue | O | ME | P |
SahKu | 6 | (+6) | 10 |
Soittorasia 3 | 6 | (+18) | 9 |
Kunnon Urhot | 6 | (+4) | 8 |
Pro Stars | 6 | (+15) | 8 |
SBS Visa | 6 | (+12) | 8 |
AC Nokia | 6 | (+2) | 7 |
Snipers | 6 | (-17) | 5 |
MäntU | 6 | (-14) | 3 |
OLO | 6 | (-14) | 2 |
Urho | 6 | (-12) | 0 |