Päivän toiseen otteluun lähdettiin makea 5-0 voitto takataskussa. Vastaa asettui DTT (jonka nimen alkuperää on etsitty lukuisia sukupolvia, mutta varmaa vastausta ei ole vieläkään).
Ensimmäinen erä alkoi melko tasaisissa merkeissä Rasian kuitenkin pitäessä otteen itsellään. Ajassa 9:28 DTT pääsi kuitenkin rankaisemaan ruuhkan takaa yläkulmaan suuntautuneella siipaisulla (vetoa ei tohdi laukaukseksi kutsua hyvällä tahdollakaan). Tämän jälkeen koettiin rasialeirissä synkkä hetki, kun DTT iski 11 sekuntia edellisestä suoraan aloituksesta. Aloittaja aloitti itselleen keskelle, ja syöttö suoraan alakulmaan ohi hämmentyneen Metzin, joka alkoi maalillaan muistuttamaan vuoden 2003 MM-kotikisojen legendaa Jani Hurmetta. Näitä kahta hetkeä lukuun ottamatta rasia hallitsi erää, mutta taululla silti tauolle lähdettäessä 0-2.
Toiseen erään Rasia jatkoi hyvää peliään, ja painosti DTT:n päädyssä. Kuparisen rikkoi Sakke Aro, joka piiskasi ajssa 16:58 pelin 1-2:een, ja kolme minuuttia myöhemmin sama mies 2-2! Raimo Helmismäisiä lättyjä molempiin osumiin jakeli Seksi-Peksi Leppänen, jonka maila ei jäykistynyt tiukoissa tilanteissa. Ajassa 23:55 DTT pääsi kuitenkin puolihuolimattomasti sutaisemaan pelin 2-3:een. Näin ollen lähdettiin jälleen tappituntumassa takaa-ajoon viimeiseen näytökseen.
Kolmannen erän alku oli Rasian kannalta mykistävän surullinen tarina. 5 minuutissa ja 40 sekunnissa DTT iski pelin 2-6:een läpiajosta ja kahdesta 2-1 hyökkäyksestä. Metz hipoi palloja, mutta ei saanut pysäytettyä ja JaniHurme-saaga sai jatkoa. Tällä kaudella Rasian peleissä on huokunut kuitenkin itseluottamus, joka ei horjunut tässäkään tilanteessa. 3 minuuttia ihmeteltiin ja haettiin tasoitusta, kunnes Jesse Turkka iski komean tasoituksen Kalle Rantalan namupassista. Urheiluruutu ei suostunut näyttämään kyseistä osumaa, sillä se aiheuttaisi kyselytulvan Ylelle siitä, miksi SRIV:n pelejä olla aina kuvaamassa. Peliä jäljellä viitisen minuuttia ja 3 maalia jäljessä. Esiin asteli jälleen Sakke Aro, joka niittasi 21 sekuntiin kaksi mälliä tuoden rasian maalin päähän ajassa 40:29. Siipimiehinä Aron osumiin toimivat Röke ”Ossi” Grönlund sekä Ellu Viinikka. Tämän jälkeen viimeiset 4 ja puoli minuuttia olivat yhtä päätä Rasian hakiessa armottomasti tasoitusta. Viime sekunneille asti avautui paikkoja, mutta sählyjumalattaret olivat tällä kertaa kiireisiä jossain muualla. Näin ollen tällä kertaa kiri ei riittänyt, vaan loppulukemiksi jäivät surulliset 5-6 (Yhtäläisyys mm2003 on aukoton, ja fiilis sen mukainen).
Lopputulos asettaa Rasianipun kuitenkin vielä iskuetäisyydelle nousukahinoissa. 3 pistettä erottaa Rasian kärkipaikalta, ja molemmat yläpuolella olevat joukkueet ovat vielä tulossa Rasian myllyyn jauhettaviksi. Neljästä viimeisestä pelistä siis voitot, ja Rasia on mitä todennäköisimmin nousukisoissa mukana. Joukkue on valmis, seuraavaa Rasian näytöstä odotetaan jo innolla.
#23
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |