Torstai = hernekeittopäivä (eritoten Törmänen hekumoi tätä, ja sen haistoi), edun herkku lounas (lohkot, kanat siipikastikkeessa, salaatti ja chilimajo), ja allekirjoittaneella lomautus. Myös salibandya pelattiin kaukajärvellä. Jyväskyläläiset saivat tulla vihdoin arkipäivänä Tampereelle. Ei ole kiva rasti se. Pelimiehiä sieltä kuitenkin saapui 12+1 kappaletta ja ensimmäisessä erässä rasia olis ajoittain pahastikkin helisemässä, johtuen luultavasti hallissa soineesta suomi iskelmästä jonka DJ duo Mäyrä&Bull tarjoili runsaslukuisille kenttäpelaajille. Maalit kuitenkin 3-3 ja erätauolla uusi alku. Toiseen erään DJ duo vaihtoi musiikkityyliä ja tuomaristo antoi välitöntä palautetta, luultavasti yritettiin vaikuttaa tuomioihin. Rasia kuitenkin paransi huomattavasti ja ja siirtyi toiselle erätauolle 6-3 lukemissa. Kolmas erä oli tiukkaa taistelua, kaveri tuli lähes rinnoille mutta lopulta ottelu päättyi 8-5. Sykähdyttävin kello jaettiin Samun toimesta Ranelle ja mailan kyläpäällikkö jakoi Markukselle muutamasta maalista. Helpolla irtosi, semminkin kun herra seiso paikallaan ja teki kaks nuottaa, ompa vaikee pewi.
Ensiviikolla jatketaan Classicin vieraana tennarilla, runkosarja alkaa kääntyä loppusuoralle.
#51
Joukkue | O | ME | P |
Soittorasia 4 | 2 | (+8) | 4 |
HLJ | 2 | (+5) | 4 |
Höntsääjät | 2 | (+5) | 2 |
HuHu | 2 | (-1) | 2 |
Punakone | 2 | (-8) | 0 |
Ilves III | 2 | (-9) | 0 |