Pelipäivän aamua säesti sakeinen lumimyräkkä, mutta intoa puhkuen joukkue matkasi kohti Tampin kotiluolaa. Kaikki olivat saapuneet ajallaan koppiin eikä sakkokeisari päässyt kirjaamaan yhtäkään euroa lisää kassaan. Kapteenin jämäköillä ohjeilla kukin lähti parhaaksi katsomalleen alkulämmölle, jotkut paikalliseen markettiin ostamaan urheilujuomaa, toiset yläkerran salille kuntopyörän päälle ja osa jopa uhmasi säätä jalkapallohäkissä. Joukkueen tunnelma oli rennon rempseä, vaikka vastaan asettuikin yksi sarjan kärkijoukkueista, TiPa. Kaukalo saatiin kasaan pitkästä aikaa ilman sen suurempia ongelmia ja oli aika ottaa tuntumaan Tampin lattiaan mailojen ja pallojen kanssa. Hetken aikaa saatiin palloilla, kunnes kapteeni käytti ääntään ja komensi joukkueen pallottomaan alkuveryttelyyn. Tämän jälkeen homma lähti kunnolla käyntiin ja pelituntumaa haettiin OIKEAN ruotsalaisen, SSV:n ja kentittäin suoritetun 3-1 & 3-2 voimin. Rasia oli valmis peliin.
Tuomari täräytti pelin käyntiin tasan klo 13.00 ja heti alusta alkaen molemmat joukkueen olivat täydessä latingissa. Ottelun alkuminuutit sujuivat tasaisesti, mutta vaarallisia maalintekopaikkoja ei kummallekaan sen suuremmin siunaantunut. Ensimmäisen tilastomerkinnän sai Röke, joka vaihtoi lennosta lajia futsaliin. Maila tipahti lattiaan ja reikäpalloa siirrettiin nätisti sisäsyrjällä eteenpäin tuomarin nostaessa käden ilmaan, vaikkakin Röke ei tätä itse nähnyt jäähyn arvoiseksi, niin suunnaksi otettiin kuitenkin toimitsijapöydän viereinen jäähypenkki. Rasian alivoima on kuitenkin ollut viime peleissä raudan luja ja sitä se oli tälläkin kertaa, joten 0-0 tilanteessa jatkettiin jäähyn jälkeen. Edellisestä jäähystä ei kerennyt kulua kuin reilu 3 min ja taas Rasian pelaaja ohjattiin sovittamaan syntejään. Tällä kertaa pakiston kulmakivenä häärivä Teemu oli kamppailutilanteessa aavistuksen myöhässä ja joutui hieman estämään kaverin menoa jäähyn arvoisesti. Tämäkin kestettiin ja peli jatkui tasaisena kohti erän puoltaväliä. Pelikello pysähtyi ajassa 12.03 kun Markus avasi lauantain maalihanat hienolla viimeistelyllä ja peli oli 1-0 Rasialle. Seuraavaksi siirryttiin jo 2-0 johtoon, kun taiturimaisesti JariR tarjoili avopaikkaan Jupelle, joka laukoi vastustamattomasti pallon vastustajan verkkoon. Erän loppupuolella kotijoukkue tehtaili vielä kaksi hienoa maalia, joista 3-0 osuma oli kuin suoraan oppikirjan ohjeista, kuinka palloa liikutellaan pelikaverilta toiselle. Neljännen maalin jälkeen ajassa 17.57 vierasjoukkueen aloittaneelle maalivahdille riitti ja kylmä veskari siirtyi tolppien väliin torjuen kuitenkin erän loppuminuutit mallikkaasti, joten erätauolle siirryttiin jo varman tuntuisessa 4-0 johtoasemassa.
Toinen erä alkoi varovaisesti molempien joukkueiden tunnustellessa mitä tuleman pitää. Puolin ja toisin päästiin vaarallisille paikoille, mutta joukkueiden veräjänvartijat pitivät kuitenkin huolen siitä, ettei palloa tarvinnut noukkia verkon perukoilta. Ajassa 35.14 Jokela joutui antautumaan ensimmäisen kerran, kun vastustajan vastahyökkäys päättyi maaliin ja tilanne oli 4-1. Pieni nukahdus puolen kentän jälkeen ja heti vastustaja rokotti. Tästä Rasia ei kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi hanakasti lisämaalien metsästämistä. 5-1 maali syntyi kun ylimpänä häärinyt Teemu sai kairattua pallon kulmaväännön päätteeksi itselleen ja jatkoi sen suoraan Toivolle, joka laittoi ranteet lukkoon ja PAM, se oli siinä. Erän lopussa TiPa onnistui vielä kaventamaan tilanteeksi 5-2 ja näissä lukemissa siirryttiin päätöserään. Kokonaisuudessaan erä oli vauhdikas ja tasainen vääntö.
Erätauolla puhuttiin johtoasemapelaamisesta ja siitä, että hoidetaan homma mallikkaasti himaan. No jo erän kolmannella minuutilla vastustaja kavensi tilanteeksi 5-3, taidokas maali. Tämän jälkeen edettiin tasaisesti ja maalipaikkoja oli molemmissa päissä, mutta lisäosumia ei hetkeen syntynyt. Seuraavat kaksi tilastomerkintää pöytäkirjassa olivat Jupen ”Piittaamaton mailalla pelaaminen” ja Henrin ”Varomaton fyysinen pelaaminen” – jäähyt. Ensimmäinen jäähy oli vieläpä jokseenkin erikoinen, mutta ei auttanut itku markkinoilla ja oli mentävä istunnolle. Tuttuun tapaan alivoima toimi ja ensimmäinen jäähy saatiin tapettua. Valitettavasti Henkan jäähyn loppuhetkillä TiPa:n ylivoimakuviot tuottivat lopulta tulosta ja taidokkaat pallon siirtelyt johtivat ylivoimaosumaan ja tilanteeksi 5-4. Tässä vaiheessa tunnelma kotijoukkueen vaihtopenkillä muuttui jännittyneeksi, ja mietittiinpä vaihtopenkin vasemmassa laidassa, että tätäkö tämä meidän johtoasemassa pelaaminen oikein on. Onneksi rutiininomainen ja varma pelaaminen auttoivat, ja näissä lukemissa edettiin aina päätösvihellykseen saakka, vaikkakin Samu aiheutti vielä hieman sydämen tykytyksiä 3 sekuntia ennen päätössummeria oman alueen vaparilla. Kaikkien helpotukseksi Samun avaus suuntautui kuitenkin kauas vastustajan päätyyn ja voitto oli meidän.
Loppuvihellyksen jälkeen joukkue antoi aplodien kera kiitokset vierasjoukkueelle ja suuntasi kohti tuttua takakulmaa, jossa kapteeni ja valmennus kiittelivät hienosta ja tasaisesta väännöstä koko joukkuetta. Tämän jälkeen suoritettiin jo legendaariseksi muodostuneet muodollisuudet mailan ja Jokelan hävittämän kellon merkeissä. Tällä kertaa mailan sai ansaitusti Röke oppikirjamaisesta 3-0 maalista ja näkymätön kello siirtyi Jupelle. Sarjan kärkipaikalta on hyvä matkata parin viikon päästä Jyväskylään hakemaan seuraavia pisteitä.
Kiitos ja kumarrus!
#51©️
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |