Suomen Cupin neljännellä kierroksella Edustus matkasi viime vuoden tavoin Turun seudulle. Tänä vuonna Salibandyliiton upea cup-järjestelmä toi vastaan Nousiaisten Ryhdin, jonka Rasia oli kohdannut jo niinkin kauan kuin alle kuukasi sitten: Cupin toisella kierroksella lohkovoittonsa varmistanut Soittorasia päihitti tällöin Ryhdin tiukasti 6-5. Jännitettäväksi jäänee, hoksaavatko liiton nokkelat työjuhdat, että joskus alemman sarjatason joukkue voi voittaa korkeammallakin pelaavan ja edetä aina neljännelle kierrokselle asti.
Ennusmerkit olivat haastavat, kun Soittorasiaa vietiin kuin kuoriämpäriä jo ennen aloitusvihellystä. Rataspaitoja juoksutettiin peräti kolmeen eri pukukoppiin, kun hallijärjestäjät eivät saaneet päätetyksi, mihin vierasjoukkue sijoitettaisiin. Viimeinen kopin vaihto suoritettiin tiukasti juuri ennen lajilämpöön siirtymistä, kun halliemäntä saapui lähes ilkosillaan olleiden rasialaisten iloksi ilmoittamaan vielä yhdestä kopin vaihdosta.
Pillin soidessa ja kenties edellisestä episodista syttyneenä Edustus vaihtoi roolinsa ämpäristä kantajaksi. Tällä kertaa lujasti pelin alkuun keskittynyt Rasia oli päättänyt määrätä tahdin koko ottelun ajan. Niin se toden tosiaan teki.
Erälukemat 0-4, 1-7 ja 1-7 eivät jätä jossittelun varaa. Poissaolotkaan eivät vaivanneet, kun mukana olleet pelaajat olivat päättäneet näyttää kaapin paikan ja sarjojen välisen tasoeron toteen. Ryhdin taitavat kärkimiehet pidettiin aisoissa ja kun pelistä tuli avoimempaa lukemien kasvaessa, imagolleen uskollisesti Rasia ei nähnyt siltikään aihetta nostaa jalkaa kaasulta.
Tuloksella 2-18 sivuttiin Soittorasian historian suurinta yhdessä ottelussa tehtyä maalimäärää. Tulitusta johti tipsimestari Janne “Topi” Toivanen, joka tykitti taululle tehot 5+1. Peräti neljä muuta pelaajaa, Rantamäki, Pettinen, Keisala ja Pelamo keräsivät neljä pistettä. Näistä “Mynämäen Maestrona” tunnettu Kimi Rantamäki palkittiin nappipelaajana.
Soittorasia kiittää Ryhtiä rehdistä cup-vastuksesta! Seuraavaksi katseet käännetään II-divarin kotiavaukseen ja sarjapeleihin. Cup jatkuu todennäköisesti ensi kuussa, jolloin vitoskierroksen vastus nostetaan arvalla.
Muutaman viikon hengähdystauon jälkeen vastaan Tamppi Areenan perjantai-illassa 19. lokakuuta asettuu RSS Panthers. Pallo on keskellä klo 19:00, tervetuloa paikalle!
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 17 | (0) | 23 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-43) | 14 |