Perjantai-illan lepakko-ottelu. Raumalta oli saapumassa muutaman vuoden takainen liigajoukkue haastamaan SR IV:n suomen cupin neljännen kierroksen spektaakkelissa. Vierailijoilla ei ollut matkassa Betasalpaajat vaan varsin iskukykyinen, ns. A-Team. Ottelun alla joku Soittorasiassa heräsi toimitsijoiden puutteeseen, tai siis puuttumiseen. Lopulta tarvittava määrä maskipäisiä kirjureita saatiin lahjottua paikalle, kun tarjolla oli kultaa ja mirhamia. Haastavan hallivuorotilanteen vuoksi näytti siltä, että kenttä vapautuisi vasta klo 20:00, kun ottelun tulisi alkaa vain varttia myöhemmin. Onneksi edeltävä vuoro oli jo lähtenyt viettämään perjantai-illan huumaa hyvissä ajoin, joten sisälämpöjen kestosta ei tarvitsisi tinkiä.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella futikset päästiin pelaamaan kotoisessa yön pimeydessä. Omat haasteensa aiheutti myös strategisesti sijoitellut vesiesteet ympäri kenttää. Itse ottelu oli todella tasainen ja jopa äärimmäisen vauhdikas. Kenties tästä syystä punaiset joutuivat pelaamaan aikaa vähän väliä roiskimalla palloa lähimetsiin. Yhdessä kohtaa oltiin jo miltei kadonneen jäljillä, kun Ereä ei alkanut kuulumaan takaisin metsän siimeksestä. Haukkana paikalle saapui pakettiautotolkulla tv-yhtiöiden edustajia kilpailemaan tv-oikeuksista. Osa pelaajista jakoi jo kyynelsilmissä haastatteluita ja kertoivat, milloin olivat viimeisimmän kerran nähneet Eren. Lopulta Ere löysi takaisin. Silminnäkijähavaintojen perusteella joku suunnistaja otsalampussaan ohjasin hänet takaisin sivistyksen pariin. Tämän dramaattisen tapahtumaketjun jälkeen urheilu tuntui kovin pieneltä ja tästä syystä ottelu pelattiin sopuisasti tasan.
Sisälämmöt olivat todella pikaiset, sillä Ereä etsittiin niin kauan. Lopulta myös ottelu oli alkamassa. Raumalaisilla ei ollut jääneet jalat eikä kädetkään bussiin. Vain noin 10 sekuntia ja pallo oli maalissa. Tämä vielä hylättiin korkeana mailana, mutta kun 19 sekuntia oli kellossa, saatiin aikaan myös hyväksyttävä osuma. Liigapakki katkaisee avauksen ja hölkkäilee diagonaalisesti kentän poikki sivaltaen samalla kevyen rannarin oikeaan yläpesään. SalBa iski vielä toisen, ennen kuin erän lopussa kakkosviisikon väkevä vastahyökkäys pakottaa puolustajan rikkomaan rankkarin arvoisesti. Pallon taakse Nestori Miikkulainen a.k.a. neula-Make a.k.a. Samu. Tavaramerkkihän® sieltä tuli ja pallo vuorenvarmasti ylähyllylle. 1-2 lukemista oli jopa mukava lähteä viettämään ensimmäistä erätaukoa.
Toisessa erässä peli on hyvin hanskassa, mutta muutaman kerran palloa joudutaan kaivamaan Yogin selän takaa. Ensimmäinen oli todella hyvän laukauksen seurausta, mutta jälkimmäinen todellista Youtube-kamaa. En nyt tarkalleen muista kuinka monen kimmokkeen kautta pallo löysi tiensä pömpeliin, mutta seuraava kuvaus tapahtumista ei varmasti kovin paljon mene pieleen. Yogi poimii pallon ja heittää sen taaksepäin omaan tolppaan, tolpasta pallo kimpoaa raudanlujiin pohkeisiin ja pohkeista maaliin. Jokainen saa vapaasti yrittää toistaa kyseisen tapahtumaketjun. Tämä maali tuli reilun kuuden minuutin pelin jälkeen ja jäi lopulta erän viimeiseksi tilastomerkinnäksi, vaikka paikkoja oli molempiin päihin yllin kyllin.
Kolmanteen erään kolme takana, mutta vielä hyvin pelissä mukana. Ihan hyvät 15min, mutta viimeisellä vitosella homma karkaa pahasti näpeistä. Ottelun ensimmäiset 55 minuuttia pelattiin 1-5 ja viimeiset 5 minuuttia meni myös lukemin 1-5. En tiedä alkoiko jalka painaa vai keskittyminen herpaantua, mutta loppu meni pahasti vihkoon. Erän ainoa mainitsemisen arvoinen asia lienee kakkosviisikon miesvartiointikokeilu. 5 sekuntia jaksettiin seurata omia miehiä, kunnes vietti otti vallan. Tämä oli riittävä otanta ja kokeilun pystyi heittämään saman tien romukoppaan. Peli päättyi siis 2-10, kuten matemaattisesti lahjakkaimmat varmaan osasivat jo ylempää laskea. Lukemista huolimatta pelissä oli myös hyviä elementtejä, mutta pallolliseen peliin täytyy vielä saada ripaus älyllistä elämää.
Pieni kokoontuminen vielä kulmassa ennen kuin väki siirtyi omiin maailmoihinsa. Dani testamenttasi mailan ikitaistelija Keisalalle, etunimeltään Tero. Reportterin tietoon ei ole tullut ottiko Sändin ennen ottelua mainostama KäTy tuulta purjeisiin. Ainakaan mistään materiaalivahingoista ei ole tullut ilmoituksia.
Yön pikkutunneilla Petteri julkaisi vielä viestin, jossa koitti kalastella sakkoja jollekin juomapullon unohtamisesta koppiin. Petteri otti pullon itselleen, vaikka todellisuudessa se oli vähävaraisen vaihto-oppilaan, Liu Pingin perintökalleus Ming-dynastian ajalta. Ehkä aarre löytää vielä omistajansa…
#13
Joukkue | O | ME | P |
Soittorasia 4 | 2 | (+8) | 4 |
HLJ | 2 | (+5) | 4 |
Höntsääjät | 2 | (+5) | 2 |
HuHu | 2 | (-1) | 2 |
Punakone | 2 | (-8) | 0 |
Ilves III | 2 | (-9) | 0 |