Soittorasian edustuksen taival Suomisarjassa jatkui tappion merkeissä, kun paikallisvastustaja Classic United kävi ryöväämässä täydet kolme pistettä Tamppi Areenalta. Ensimmäinen voitto uudenkarmealla alustalla antaa siis edelleen odottaa itseään. Ottelu pelattiin tuttuun tapaan tyhjille katsomoille, joskin tälläkin kertaa siihen oli vallitsevan tilanteen takia jokin oikea syy. Muutamat innokkaat laitanostajat ja toimihenkilöt pääsivät kuitenkin todistamaan ihan vauhdikasta ottelua.

Ennakko-odotukset peliin olivat totutun vaikeat. Vastassa oli kuitenkin maailman parhaan seuraorganisaation maajoukkuetason pelaajia pullisteleva ryhmä nuoria adoniksia, jotka saivat vastaansa sekalaisen joukon insinöörejä ja sellaisiksi pyrkiviä. Vaseliinipurkilla kävi jälleen kuhina, kun kotijoukkue valmistautui siilipuolustukseen ja kunniakkaaseen tappioon. Rohkeimmat uskalsivat kuitenkin toivoa tasaista peliä ja uskoivat myös sarjapisteiden mahdollisuuteen, ja näistä uhmakkaista sotureista joukkueen päähieroja Jussi Asunta vapisevin käsin piirsi fläppitaululle kentälliset, joilla lapsigoljateja lähdettiin kaatamaan.

Mahdottomalta tuntuneen haasteen edessä kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt ensimmäisessä erässä parhaaseensa. Pallollinen peli oli varovaista ja pelivälineen hallinta luovutettiin usein vastustajalle. Classicille tämä tietysti sopi oikein hyvin, ja he pyörittivätkin peliä ihan mallikkaasti vaarallisten paikkojen jäädessä kuitenkin melko vähiin. Erän puolivälin jälkeen Juuso Puolakkainen kaatui vastustajan eteen jäähyn arvoisesti ja tuomiona 2min huili. Juuso ei kuitenkaan ehtinyt kauaa hengähtää, sillä vastustajan ylivoima tarvitsi vain 23 sekuntia Soittorasian alivoimakuvion murtamiseen. Sekavaan tilaan saatettu nelikko ohjattiin joukkuekaverien toimesta takaisin penkille. Tasan minuutti tästä kotijoukkueelle tuomittiin jälleen rangaistus ja uusi nelikko lähti parantamaan alivoiman tuloksia. Parannusta tulikin lähes 50 %, sillä tällä kertaa alivoima kesti 34 sekuntia, ennen kuin pallo oli Eero Makkosen vartioimassa maalissa. Erän lopulla myös kotijoukkue pääsi testaamaan ylivoimaa ja aiemmista tapahtumista viisastuneena ylivoima onnistuttiinkin pitämään tällä kertaa nollilla. Lattiaremontissa rikkoutuneen summerin puuttuessa toimitsijan pilli puhalsi erän päättyneeksi tilanteessa 0-2.

Mehutauko tekikin ihan hyvää. Joukkueen päähuoltaja Sepeteus muistutti Soittorasian pelaajille, että ”te olette ihan hyviä ihmisiä ja pelaajia, kunhan muistatte pelata salibandya silloin, kun on peli”. Tämä sai pelaajissa aikaan hyvän ja lämpimän fiiliksen, jonka päälle oli hyvä lähteä rakentamaan parempaa tulevaisuutta. Toinen erä ei ehtinytkään vanheta edes viittä minuuttia, kun joukkueen midas, maestro ja messias Janne Toivanen osoitti, että vanhuus on vahvuus ja työnsi edellisessä pelissä useita maaleja karjahdelleen Juho Törmäsen laukauksen paluupallon maalin perukoille. Törmänen jatkoi karjahtelua myös syötön jälkeen aiheuttaen yleistä hämmennystä kanssapelaajissa. Classic kuitenkin kuittasi maalin muutaman minuutin kuluttua ja eroa oli jälleen kaksi maalia. Kotijoukkue pääsi jälleen erän loppupuolella pelaamaan ylivoimaa, mutta edellisen ylivoiman tavoin molemmat maalit onnistuttiin pitämään puhtaana.

”Ihmeitä ei vaadita, mutta maaleja tarvitaan” oli toisen mehutauon viesti tiivistetysti. Soittorasia onnistui parantamaan peliään, mutta perässä oltiin edelleen. Pelirohkeutta alkoi kuitenkin löytyä ja pieniä säröjä onnistuttiin lyömään myös lapsigoljatien kilpiin. Päähieroja Asunta kertasi vielä joukkueen pääteesit ”Strike first, strike hard, no mercy”, joilla joukkue evästettiin kohti kolmannen erän loppukiriä.

Näitä teesejä joukkue myös lähti toteuttamaan ja kamppailemaan aidosti pisteistä. Hieman ennen erän puoliväliä ylivoimataika viimein murtui, kun messias Toivanen laukoi itselleen epätyypillisesti matalan laukauksen karjuvan Juho Törmäsen syötöstä verkon perukoille. Vastustaja iski kuitenkin jälleen seuraavan maalin. Raporttivastaavan epäilys on, että vaseliinit kotijoukkueen pakaroista levisivät vastustajiin, sillä he olivat kovin liukkaita kentällä. Classicin ykkösviisikon peli olikin siinä määrin sujuvaa, että osa pelaajista erehtyi luulemaan heitä nuortenkirjoista tutuksi viisikoksi. Todennäköisesti kyseessä ei kuitenkaan ole sama viisikko, sillä viimeinen Viisikko-kirja on ilmestynyt noin 30 vuotta aiemmin, kuin vastustajan vanhin pelaaja. Kirja puolestaan on ”nidos paperiarkkeja, joissa on painettua tekstiä tai kuvia, tai sen muotoisena ilmestynyt kirjallinen tuote.”

Kuten raportin alusta kävi ilmi, kotijoukkueen kiri jäi lopulta hieman vajaaksi. Molemmat joukkueet osuivat vielä viime hetkillä kertaalleen ja näin ollen loppupillin soidessa lattiaremontissa rikkoutuneen valotaulun tehtävää hoitaneella taulutelevisiolla olivat lukemat 3-5 vieraiden eduksi.

Ilman huippuhetkiä ei kolmattakaan erää kuitenkaan tarvinnut pelata. Kovimman kirivaiheen kliimaksina nähtiin Jussi Asunnan pelipöllönsilmällä kurkattu syöttöpaikka, josta häkeltyneenä Ville Saarenmaa unohti laukoa pallon maaliin. Pelin jälkeen syöttösankari oli kopissa selvästi hämmentyneenä, mutta pystyi kuitenkin antamaan tilanteesta lyhyet kommentit: ”Ei mulla kyllä ole oikein mitään hajua, mitä siinä tapahtui. Hetken ajattelin, että se oli jollain tasolla tietoinen ratkaisu, mut kyllä tömmöset sit lopulta kuitenkin on selkärankapelaamista. Ehkä sen sit joskus vähän myöhemmin ymmärtää, että mitä tuli tehtyä ja kivahan se on näitä juttuja sitten vanhana kiikkustuolissa muistella.”

Nappipelaajana palkittiin Tapio Horelli, joka lanseerasi samalla ”Tapio Horelli -hattutempun”, joka pitää sisällään kaksi laukausta ottelussa ja pelin jälkeen nappipelaajan silinterihattu päähän. Syötön tähän hattutempun viimeistelleeseen hatun jakoon tarjosi viime pelin nappipelaaja Törmänen, tällä kertaa ilman karjahteluja. Pelit jatkuvat paikallistunnelmissa, kun Soittorasia matkaa Kaukajärven Spiral-saleille aina vaarallisen Ilveksen vieraaksi. Toivottavasti kaikki salibandyn ystävät pysyvät sankoin joukoin kotona.