Lauantaina 21.11. Rasian vieraaksi Tampille saapui nuoret ja nälkäiset vaasalaiset.
Коробка:lla oli allaan kahden ottelun voittoputki, kun puolestaan vieraat olivat ottaneet ällät edellisissä kahdessa. Kuitenkin tämän kauden kotivoitto-kortti oli jo käytetty kaksi viikkoa takaperin Mailattomia vastaan, joten ennakkoasetelmat povasi lähes auringon varmaa tappiota.
Mertarannan mielestä ottelun alun hermostuneisuus olisi ollut jopa ensitreffit-levelillä. Rasian pojat kuitenkin hallitsi ensimmäistä erää, vihollisen päästessä satunnaisille vetopaikoille. Areenan upouuden summerin päättäessä 1. erän taululla komeili 3-0 johto Rasialle.
Toisessa erässä maaleja nähtiin reippaammin. SB Vaasan ja Vaasan Mailan yhteisen kesäharjoitteluringin tulokset näkyi, kun käytännössä jokainen vieraiden tekemä maali oli takatolpilta polven korkeudelta putattu. Vihdoin myös Rautanen mäyrä sai jäähyn siitä vuoden -99 pihapelien mailaan lyönnistä, tuomarin vihellettyä pari minuuttia jatkuvasta väärästä pelitavasta. Rasia pysyi kuitenkin 6-4 johdossa Sulttaanin, Jussi69:n ja Törmäsen karjuttua maalit mieheen.
Viimeinen erä alkoi samalla tavalla kuin Raumalla viikko sitten. Vieraat pöllyytti heti erän alkuun, mutta tälläkin kertaa Rasia piti pintansa Törmäsen ja Jokelan katkaistessa vastustajan selkärangan illan toisilla frageillään. Ottelun lopussa vastustaja turhautui Rasian dominanssiin ja otti vielä muutaman jäähyn. Kotkaniemi senior olisi jo huudellut erotuomaritarkkailijan perään, joka oli saapunut paikalle ainoaksi katsojaksi.
Rasia kaunisteli lopussa lukemia ja lopulta 3 pistettä irtosivat numeroin 10-5. Näköjään tämän kauden pelikäteen on osunut jo erittäin harvinaiset kaksi (2) kappaletta kotivoittoja. Ottelun kovimmat tehot iski Sulttaani (3+1) ja Pyry Harsunen (0+0), jolla irtosi ottelun päätteeksi nappi. Herrasmiehenä Hene taisi kuitenkin päästää allekirjoittaneen nauttimaan napista seuraavaan otteluun kasvattajaseuraa Nibacosta vastaan. Viikon päästä lauantaina Rasia siis lähtee vieraaksi kuvan kauniiseen Kokkolaan.
#33
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 17 | (0) | 23 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-43) | 14 |