Jälleen uusi viikko ja uusi vieraspelireissu luvassa rataspaidoille. Tällä kertaa suunnaksi valikoituu Mikkelinpäivän kunniaksi suurehko ja kostea Mikkeli. Päivä saakin arvoisensa alun, sillä bussin kello on ehkä hieman spekulatiivisestikin siirretty sakkorysävyöhykkeen aikaan, mikä nostaa vienon hymyn päivän somevastaavana toimivan sakkokeisarin huulille. Merkinnät vihkoon ja katseet kohti Mikkeliä.
Joukkueen johtaja Mäyrä Rautanen vilauttaa jälleen etä-pelisilmäänsä varaamalla joukkueelle jo perinteeksi muodostuneen pelipäivän pastan ja muistuttaa kovakuntoisia atleetteja että mättöbuffetista tulee pitää näpit irti. Tämä päätös, V75 alkulämpöjen ohella, on varmasti suuri syy sille, miksi pelin ensimmäinen erä oli pelillisesti tähän mennessä tämän kauden parasta rasiaa, vaikka maalin tappiolla jouduttiinkin ensimmäiselle erätauolle. Toinen ja kolmas erä oli kokonaisuutena ailahtelevaa joukkueiden iskiessä maaleja vuorotahtiin, kunnes eron repäisee puolustaja salibandyjumalan armosta, yksi ja ainoa Josef Sunttu todellisella laserilla veskan kautta verkon perukoille (toim. huom. ei kautta ilman maalia). Tästä eivät Hatsinat enää toipuneet, vaan pisteet matkaavat Tampereelle ansaituin lukemin 5-8.
Pelin jälkeen paljastui, että joukkojen johto-henkilö Rauta Mäyränen olikin älykkäästi etukäteen tilannut voittopelin sapuskat kotimatkalle, nälkäisten pelaajien kohdatessa lempiannoksensa: lihapullia ja muusia!!! Pelin lopputulos olikin täten jo ennakkoon määritetty. Etukäteen tiedossa ei kuitenkaan ollut Nappi, joka jaettiin tällä kertaa Konstalle hyvän luikertelun seurauksena. Kotimatka herätti kuitenkin runsaasti kysymyksiä rasialaisten huulille: Kuka on tuo mystinen Fritsumies? Miten Dyson liittyy tähän kaikkeen? Ja ketä olivat ne yläkoulun pojat? Yhtä kaikki, pelit jatkuvat jälleen seuraavalla viikolla kauden ensimmäisellä kotipelillä maailmanluokan SCH-joukkuetta vastaan. En toivo että vierasjoukkueella menee huonosti, mutta en toivo että heillä menee Hyvinkää.
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 17 | (0) | 23 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-43) | 14 |