(VAROITUS! SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA)
Menestysteosten jatko-osissa piilee aina riskinsä ja usein niistä jää päällimmäisenä mieleen kädenlämpöinen fiilis ja rahastuksen maku. Kaikki muistavat sarjan aiemmat, aikamme suurteoksiinkin luokiteltavat ”Soittorasia ja palava bussi” ja ”Soittorasia ja liian liukas lattia”, mutta tuorein, Music Box Industriesin ja Järn Badger Ltd. yhteistyössä toteuttama kolmas osa ”Soittorasia ja maailman nopein rankkari” onnistuu välttämään pahimmat sudenkuopat ja on lopulta ihan mukiinmenevää viihdettä.

Ohjaaja Juha Kurki luo uskottavan suunnitelman, joka kantaa teoksen puolivälin paikkeille, mutta tämän jälkeen tunnelma valitettavasti lässähtää hieman, eikä juoni pääse enää loppupuolella yllättämään. Kurki tekee rohkean valinnan ja haastaa vallitsevia valtasuuntauksia jättämällä poikkeuksellisesti teoksesta pääosaroolit kokonaan pois. Tämä voikin olla yksi teoksen suurimpia vahvuuksia, sillä siinä nähdään useita kerrassaan mainioita sivurooleja. Mainitsemisen arvoisina esimerkiksi Pyry Harsusen rohkea ja tunteita herättävä vapaasukellus laidan taakse, jonka jälkeen nähdään Harsusen tavaramerkkiliikkeeksi muodostunut, tuomareiden suuntaan kohdistuva ”Hei! Miksei pilli soi?!?”. Tämä on taattua tavaraa ammattimieheltä. Jussi Asunta puolestaan tekee pienen, mutta sitäkin merkittävämmän nimikkoroolin rangaistuslaukojana, jonka suoritus keskeytyy rikkeeseen ennen kuin se ehtii alkaakaan. Hölmistymisen luonnonlahjakkuus tekee kerrassaan huikeaa työtä ja jopa kokeneen kriitikon on vaikeaa erottaa näyteltyä reaktiota aidosta. Kenties painokkaimman suorituksen tekee kuitenkin mailallaan useita kertoja palloon osuva, toisen kentällisen oikeaa sivuroolia näyttelevä Juho Törmänen, jonka edesottamukset ovat nostaneet hänet erilaisissa raadeissa jopa yhdeksi ennakkosuosikiksi Nappi-akatemian myöntämään palkintoon.

Muuten tasaisen loppulaskettelun cliffhangeriksi muodostuu tiettävästi tuotannosta vastanneen Järn Badgerin vaatimuksesta toteutettu kohtaus, jossa paluuruokailussa nautitaan lihapullien sijaan lasagnea. Yksinkertainen, mutta samalla kerrassaan nerokas päätös jättää jälleen oven avoimeksi tuleville jatko-osille.

Kokonaisuutena kyseessä on siis varsin onnistunut teos. Aika näyttää, kuinka suureksi suosio lopulta muodostuu, mutta vannoutuneimpien fanien lisäksi tämän voisi kuvitella olevan oikein hyvää viihdettä esimerkiksi sateiseen syysiltaan.

Pisteet: ***