Soittorasia – SC Pirkanmaa United 6-5 (1-1, 1-0, 4-4)
Soittorasia kohtasi SC PirU:n toista kertaa tällä kaudella. Peliin valmistautuessa joukkueella pyöri vain yksi asia mielessä : revanssi syksyllä vieraissa hävityn ottelun takia. Tiukan ja jäähyrikkaan paikkallisväännön vei lopulta nimiinsä kotijoukkue Soittorasia.
Ensimmäistä erää ei oltu pelattu kuin reilu minuutti, kun Soittorasian kakkosketju ”Vanhat ketut” laittoi ensimmäisessa vaihdossaan ns. kokemuksen laulamaan ja Juho ”Tirre” Tirranen viimeisteli näyttävän syöttökuvion päätteksi pallon verkkoon. Ajassa 6:14 vastustastaja siirsi pallon kulmasta Risto-matti Ratian kaimalle, joka laukoi pienestä kulmasta näyttävän laukauksen etuyläkulmaan. Loppuerä mentiin maaleitta Rasian myllyttäessä ja päästessä kerran kokeilemaan ylivoimaakin.
Rikkonaisessa toisessa erässä ei nähty kummaltakaan joukkueelta kovin kaunista pelaamista. Seuraavaa maalia saatiin odottaa aikaan 35:05, kun Sysmän kovin kanttaaja Tuomas ”Housu” Harmaala laukoi silmiähivelevän kauniin kanttilaukauksen sinne mummon hillopurkin viereen eli etuylähyllylle, siirtäen Soittorasian näin ansaittuun 2-1 johtoon. Tämän jälkeen vastustajalla alkoi hikipanta kiristää päätä ja PirU ottikin kolme kahden minuutin jäähyä loppuerään. Soittorasian ylivoima ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssä vastustajan puolustustaessa hyvin. Ylivoima tuntuikin säästelevän tehojaan sunnuntain koitokseen Raholassa.
Kolmas erä alkoi myös Rasian ylivoimalla, jota ei kuitenkaan onnistuttu hyödyntämään eikä toisellakaan yrityksellä onnistuttu, kun vastustaja otti toisen jäähyn vaarallisesta pelistä ajassa 41:50. Tasakentällisillä Rasian peli kuitenkin toimi ja Tuukka ”Fulton Reed” Harmaala laittoi voimalämärillä rasian jo kahden maalin johtoon. Muutama minuutti myöhemmin ikämiesosaston johtaja Eppi ”Jumala” Virnes puttasi pallon tarkasti alakulmaan ja siirsi rasian turvallisen tuntuiseen 4-1 johtoon. Hetkeä myöhemmin PirU kuitenkin kavensi tilanteen 4-2:een kun M. Särkimäki iski poikittais syötöstä maalin. Kotijoukkue ei kuitenkaan lamaantunut tästä ja 5-2 maali nähtiin kun Matti ”Koralli” Riutta toimitti palloa maalille viivasta valmennuksen ohjeiden mukaan ja pallo löysi tiensä maaliin. Vierasjoukkue ei myöskään halunnut luovuttaa vaan iski kaksi maalia, tullen näin jo maalin päähän. Joukkueen kapteeni Vesku ”loiro” Tuloisela iski kuitenkin ottelun voittomaalin ajassa 53:54. Loppu meinasi vielä mennä tiukoille rasian joutuessa alivoimalle ja vierasjoukkueen myllyttäessä ilman maalivahtia. PirU onnistui lyömään pallon vielä maaliin ajassa 59:55, mutta toista se ei enää onnistunut tekemään. Soittorasia nappasi näin kotivoiton paikalliskamppailusta ja kopissa joukkueen parhaan pelaajan napin sai kiinni joukkuetta kannatellut Antti ”Yogibear” Jokela.
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 17 | (+42) | 39 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 17 | (0) | 23 |
KeihäsKruunat | 17 | (-28) | 16 |
Nokian KrP Akatemia | 17 | (-43) | 14 |