Elämme mystisiä aikoja. Allekirjoittaneella alkoi viikko sitten ikävä unettomuuskierre, kun voitetun LASB-pelin jälkeen tuli nautittua kaksi lonkeroa automatkalla Tampereelle. Siinä oli kaksi lonkeroa liikaa. Seurauksena unet menivät aivan vituiksi, mikä käynnisti noin viikon mittaisen yöheräilyn ja flunssanpoikasen. Sanoisin että, ei enää ikinä viinaa. Ei ainakaan ennen seuraavaa kertaa.
Kävin yrittämässä rytmin kääntämistä Jyväskylässä kaverin nelikymppisillä juuri ennen peliä, mutta sekin meni pieleen. En juonut kuin pari annosta. Unet eivät silti korjaantuneet. Olisi siis todennäköisesti siellä pitänyt vetää päätyyn asti. Ei ole helppoa.
Toinen asia mikä mietityttää on Trump ja hänen viime aikaiset lausunnot Kanadasta, jonka hän verbaalisesti mitätöi. On muuten sakea äijä.
Onneksi aikuisten urheilu eli lasten leikkimisen jatkaminen vie ajatukset aina silloin tällöin muualle yllä mainituista epämiellyttävistä teemoista. Ajatukset olivat läsnä sunnuntain kamppailussa naapurikylän poikia eli SB Lujaa vastaan.
Ensimmäinen erä oli ehkä hieman hitaammanpuoleista tarkastelua ja tiukkaa puolustuspeliä. Ei välttämättä yleisöön menevintä. Pikku hiljaa Soittorasian rutiini alkoi näkyä myös tulostaululla. Tunnustelevan ensimmäisen erän jälkeen toisessa erässä Soittorasia meni mukavan oloiseen 3-1 johtoon. Kolmannessa kaveri tiivisti peluutusta ja alkoi vähän paineistaakin. Tämä pisti Soittorasian soittamaan epävireistä viulua, sen verran alkoi peli jökähdellä. Menimme ehkä liikaa puolustuskannalle, vaikka johto oli 1-2 maalin luokkaa.
Ansaitusti Luja tuli tasoihin. Ykköskenttä hieroi koko kolmannen erän avauskuviota, joka saatiin toimimaan jatkoajalla. Aloituksesta pallo omille -> four passes break any defence, shoot, score. 16 sekuntia. Maailmanluokan kuvio. Ansaitusti voitto rasialle.
Muutama viikko enää pleijareihin. Jyväskylästä on tulossa vastaan maailmanluokan joukkue. Muutama peli on aikaa hieroa kuvioita ja kentällisiä ja miettiä pelikirjaa Jyväskylän jengin kaatamiseen. Kevät on lähellä.
#12
Kello: Laurila (jostain pukuhuoneessa sattuneesta episodista(?)
Maila: Elias jättimäisestä hattutempusta!!
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 18 | (+48) | 42 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 18 | (-6) | 23 |
KeihäsKruunat | 18 | (-26) | 19 |
Nokian KrP Akatemia | 18 | (-45) | 14 |