Asiakirjan nimiNro()
Päiväys
Makiainen voitto tuomisina Iittalasta
Kauden viimeisiä runkosarjan pelejä viedään. Viime sunnuntaina 9.2.2025 käytiin pelaamassa Iittalassa, jossa vastassa sarjan hännillä oleva Keihäskruunat. Lähtökohdat olivat selkeät kun molemmille joukkueille pisteet olivat merkityksellisiä – Rasia halusi pitää pleijjareiden kotiedusta kiinni ja Keihäskruunat pyrki pääsemään ylöspäin karsijan paikalta.
Vieraspeliin saatiin jalkeille hyvinkin täydet kolme ketjua sekä molemmat maalivahdit. Muutenkin hyvä meininki oli päällä alusta alkaen. Vähän tässä on jo alkanut aistia keväistä energiaa myös näissä sählytapahtumissa. Röke toimi tässä pelissä valmentajan roolissa, ja olikin tehnyt uusia temppuja peluutukseen. Nämä valmennuksen kikat saatiinkin yllättävän hyvin iskostettua pelaajistolle, vaikka kopissa logiikka ei tainnut aivan ensimmäisellä kerralla yksinkertaisille puolustajille aueta, ja useat olivat kuin ällikällä lyötyjä.
Ensimmäinen erä oli Soittorasialta yllättävän hallittua tekemistä alusta alkaen. Vaihtorytmi pidettiin lyhyenä ja vaihdettiin fiksusti pallolla. Vastustaja saatiin pidettyä melko hyvin poissa ykkössektoreilta ja loput Jogi poimi varmasti. Viime viikolla jatkoprässin antaminen oli teemana treeneissä, tosin sieltä jäi tähän peliin paljon toivomisen varaa koska torstaina se ei toiminut, sanalla sanoen shaissea.. mutta pelissä paineistus toimi treenejä paremmin. Kakkosketju toteutti sapluunaa hienosti ja tämä palkittiin maalilla. Ilari sai karvauspelin päätteeksi pallon vastustajan päädyn väännöstä ja viimeisteli maalin edestä sisään. Hetkeä myöhemmin SR ykkösvitja onnistuu, Markukselle maistuu maalin edessä Iivarin tarjoillessa kermaleivosta. Erätauolle 0-2 lukemissa.
Toista erää päästiin maukkaasti vielä jatkamaan YV:lla. Palloa ei kuitenkaan saatua parista laatutontista sisään ja tilanne edelleen 0-2. Toisessa erässä Soittorasian ote hiukan herpaantui ja toisaalta vastustaja samalla paransi otteitaan. Kotijoukkue kaventaakin nopeasti 1-2 lukemiin, kun keskialueen irtopallo jäi vastustajan pelaajalle joka hyvällä yksilösuorituksellaan ampuu laadukkaan kudin yläkulmaan. Muutamissa tilanteissa kenttätasapaino horjui ja sitä kautta vastustaja pääsi vaarallisen näköisiin vastareihin. Hyvä tuuri sekä Jogi pelastivat, että vastustaja ei saanut kun tuon yhden maalin tehtyä. Mainittakoon vielä Iittala-hallin tossulle liukas ja lavalle tahmea lattia joka ei helpottanut pallollista tekemistä. Tämä toki kummallekin sama eikä se näyttänyt suosivan kotijoukkuettakaan muutamissa tilanteissa. Kotijoukkue pääsi kertaalleen kokeilemaan ylivoimaa kun yksi joukkueen Anteista komennettiin jäähylle mutta vierasjoukkue puolusti mallikkaasti alivoiman pois. Erän lopussa rasialaiset menevät vielä 1-3 johtoon Severin onnistuessa maalin edestä saman Antin roimaistessa palloa viivasta maalin edustalle.
Kolmannessa erässä peli jatkuu osimoilleen siitä mihin se toisessa erässä jäi. Severi painaa illan toisellaan vierasjoukkueen turvallisen tuntuiseen 1-4 johtoon ajassa 54.02, syötön tarjoili toinen Antti. Kruunat hakevat lopussa kavennusta ilman maalivahtia eikä siinä rasialaisilla isompia ongelmia ollut puolustaa viisikon toimiessa aktiivisesti ja hyvällä asenteella. Markus kaunistelee lukemia vielä Iivarin syötöstä ja loppulukemat 1-5 ansaitusti vierasjoukkueelle.
Jokelan Antti oli Anteista paras, koska oli myös koko kentän paras ja palkittiin järjestävän taholta ottelun MVP -palkinnolla.
Joukkueen sisäiset palkitsemiset menivät Teemulle mailan arvoisesta työskentelystä puolustuksen liiderinä ja Markukselle ”villistä” tuuletuksesta palkinnoksi kello.
Pelit jatkuvat jo tulevana torstaina kun Kangasalan ylpeys KU saapuu Spiralille.
Tervetuloa runsain joukoin seuraamaan sählyderbyä 13.2.2025 klo 18.30!
#14
Suomen Terveystalo Oy
Jaakonkatu 3 B, 3.krs, 00100 Helsinki / Puh. 030 633 11 / Y-tunnus 1093863-3 / http://www.terveystalo.com
Joukkue | O | ME | P |
LFT | 18 | (+48) | 42 |
Soittorasia | 18 | (+27) | 36 |
LASB Hml | 18 | (+10) | 31 |
KU-68 | 18 | (-8) | 24 |
SB Luja | 18 | (-6) | 23 |
KeihäsKruunat | 18 | (-26) | 19 |
Nokian KrP Akatemia | 18 | (-45) | 14 |