Soittorasialla oli pelin alussa odotetusti parempi liike ja V&L joutui pelaamaan sääntöjen rajamailla pysyäkseen mukana. Teemu Jokela teki Soittorasille ensimmäiseen erään pari maalia ylivoimalla. Tasakentällisin osuivat todella hyvällä liikkellä pelanneet Matti Riutta ja Roope Pöyry. V&L sai yhden maalin onnekkaalla ohjauksella.
Toisessa erässä Soittorasian hyvä viisikkopeli tuhosi lopullisesti V&L:n peli-ilon. Peli oli tarkempaa, eikä juuri mitään tapahtunut. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia erästä on Soittorasian Juuso Puolakkaisen ensimmäinen 2.div maali lähivaparista.
Kolmannessa erässä V&L jätti pelaajia kärkkymään ja oli taas toista erää aktiivisempi. Tämä palkittiin vaarallisilla vastaiskuilla ja hyvillä pyörityksillä Soittorasian päädyssä. Soittorasian ylivoimamaali erän puolivälissä lannisti kuitenkin taas V&L:n ja erän loppu oli pelailua Soittorasian hallinnassa. Erän sykähdyttävin hetki oli aivan ottelun lopussa, kun Teemu Jokela (4+1) sai kauden ensimmäisen syöttöpisteensä. Teemun tehot on nyt 26+1. Soittorasia otti rutiinisuorituksella lopulta 9-1 voiton.
Mielenkiintoisinta pelissä oli varmasti Periscope-lähetys. Kannattaa katsoa ja kuunnella selostukset ja erätaukohaastattelut vielä kun voi:
– Ensimmäinen erä: https://www.periscope.tv/w/1OdKrkLknrQGX
– Toinen erä: https://www.periscope.tv/w/1jMJgzwanQjGL
– Kolmas erä: https://www.periscope.tv/w/1lPKqgeDnvWJb
Pöytäkirja: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/sr-v-l/9235/302
Joukkue | O | ME | P |
PSW | 22 | (+33) | 51 |
Pirkat | 22 | (+63) | 49 |
Blackbirds | 22 | (+36) | 47 |
Soittorasia | 22 | (+56) | 45 |
Ilves | 22 | (+34) | 40 |
PTU | 22 | (0) | 32 |
RSS Panthers | 22 | (-5) | 30 |
SCH | 22 | (-6) | 29 |
Kosken Dynamo | 22 | (-30) | 23 |
FoSu | 22 | (-23) | 23 |
O2-Jyväskylä Akatemia | 22 | (-97) | 14 |
Hatsina | 22 | (-61) | 13 |