Tällä kertaa pelipaikkana toimi Kaupin Sports Center, kun Rasiatiimi sai vastaansa Ekumeenisen Pallon. Otteluun lähdettiin täydellä kolmella kentällisellä.
Ensimmäinen erä ei tarjonnut ottelupöytäkirjaan juurikaan täytettä, vaikka pääsimmekin kertaalleen koittamaan ylivoimallakin. Hyville maalipaikoille pääsy oli nihkeää, vaikka hyökkäyspäässä pyörimmekin.
Samankaltainen vääntö jatkui seuraavassakin erässä. Erän loppuun saatiin kuitenkin tulostaululle liikettä, kun kapteenimme Matti niittasi avausmaalin tarkalla sijoituksella alakulmaan. Erätauolle siirryttiin siis tasaisissa tunnelmissa pelin ollessa 0-1.
Viimeisen erän alkupuolella jouduimme pelaamaan vajaalla tuomarin tuomittua estämisjäähyn rasialle, päästäen EPa:n koittamaan ylivoimansa tehoa. Tehoa oli, sillä alle 20 sekunnin ylivoiman jälkeen taululla seisoi 1-1. Kovasta yrityksestä ja fyysisestä rymistelystä huolimatta kumpikaan joukkue ei saanut kairattua maalia loppuerän aikana, joten peli päättyi pisteiden jakoon.
11:41 EPa II 2 min
28:41 Matti Jääskö 0-1
33:14 Mikko Utriainen 2 min
33:31 EPa II (YV) 1-1
Joukkue | O | ME | P |
SC Lääderi | 2 | (+12) | 4 |
TahVe II | 2 | (+4) | 4 |
Soittorasia 2 | 2 | (+3) | 2 |
DTT | 2 | (+1) | 2 |
TFS | 2 | (-8) | 0 |
SB KK | 2 | (-12) | 0 |