Soittorasia matkasi lauantai-illan ratoksi FoSun vieraaksi Forssaan. Joukkueet olivat ennen peliä tasapisteissä, joten ei ollut vaikea ennustaa tiukkaa vääntöä. Kotijoukkue tuli kuitenkin otteluun vähintään pari astetta terävämpänä Rasialaisten keskittyessä lähinnä ihailemaan uudenkarheita pelipaitojaan. Ensimmäisen erän teemana tuntui olevan aktiivinen pallosta luopuminen sekä puolivaloilla tilanteisiin meno. Eemeli Pelamo rouhi kuitenkin hienosti maalin edestä hattutempun ekaan erään, ja pitkälti sen ansiosta ensimmäiselle erätauolle marssittiin Rasian 3-4 johtotilanteessa. Ensimmäisestä erästä mieleen jäi myös konsultti Riutan tavaramerkiksi muodostunut ”helppo vanhanaikainen”.
Kovista erätaukopuheista huolimatta toiseen erään tultiin ehkä vieläkin löysemmin. Voitetun aloituksen jälkeen kulmavääntö hävittiin satanolla, ja vastustaja pääsi iskemään Kortetmaan nukkuessa maalillaan pallon etunurkasta sisään. Ajassa 23.48 Palvalin komennettiin jäähyaitioon ja vastustaja maalasi tylysti laidasta tulleella kantilla. Kotijoukkue rankaisi toisessa erässä vielä kolmannen kerran riparimaalilla. Rasialle tarjoiltiin mahdollisuutta tämän jälkeen rankaistuslaukauksen ja YV:n muodossa, mutta ei maistunut. Erä päättyi Fosun johtaessa 6-4.
Kolmanteen erään lähdettiin nousemaan parin maalin takaa. Tiedossa oli että täysi pistepotti olisi otettavissa kunhan vain saataisiin oma peli sille tasolle mitä se on viime aikoina ollut. Erä alkoi kuitenkin jälleen surullisesti kun kulmaan menossa ollut pallo pomppi epäonnisesti Rasiapelaajasta maaliin. Rasian kiri alkoi kuitenkin ajassa 48.58 Tuomas Harmaalan YV-maalilla. Pöyry toi Rasian parin minuutin päästä jo maalin päähän, ja tämän jälkeen tasoitusmaali tuntuikin olevan enää ajan kysymys. Hyvä kiri katkesi kuitenkin pariin täysin ansaittuun jäähyyn mistä vastustaja rankaisi takuuvarmasti. Loppu olikin sitten vain minuuttien kuluttamista kellosta pois.
Hattutemppumies Pelamo palkittiin Rasian parhaana. Parhaan pelaajan nappi meni puolestaan hyvin vääntäneelle ja pisteenkin makuun päässeelle Rotoselle.
Jostain pitäisi nyt löytää se viisasten kivi millä jokainen osa-alue maalivahtipelistä maalintekoon saataisiin pysymään paremmin pelistä toiseen. Tällä tasolla kun mikään joukkue ei ole enää niin huono että höntsäilemällä tulisi täydet pisteet.
Joukkue | O | ME | P |
LASB Hml | 3 | (+7) | 8 |
SB Luja | 3 | (+1) | 6 |
KU-68 | 4 | (-9) | 4 |
LFT | 2 | (+4) | 3 |
Nokian KrP Akatemia | 2 | (0) | 3 |
Soittorasia | 2 | (-1) | 3 |
KeihäsKruunat | 2 | (-2) | 0 |