Kauden toisessa sarjapelissä Soittorasian vastaan asteli Ikhtys-Jkl Jyväskylästä. Edelliskaudella jyväskyläläiset onnistuivat kaatamaan rasian molemmissa keskinäisissä otteluissa. Ottelusta oli odotettavissa tiukka vääntö. Aamun ensimmäisessä ottelussa Soittorasia kärsi niukan tappion Classicin A – junnuille lukemin 4-2. Otteluiden välillä oli vain tunti palautumisaikaa, mutta kesällä vietetty aika lenkkipoluilla ja saunanlauteilla takasi sen, että rasian miehistö oli täydessä fyysisessä sekä henkisessä iskussa, kun seuraava ottelu alkoi.
Aamujuna Jyväskylästä ei ollut ottanut kaikkia pelimiehiä matkaansa, sillä Tampereelle asti vastustajia selviytyi juuri ja juuri kaksi kentällistä. Soittorasian tavoite olikin viedä vastustajilta jalat alta kovalla liikkeellä ja sitä kautta voittaa ottelu. Rasianippu hallitsikin kenttätapahtumia suvereenisti alusta alkaen. Vajaan neljän minuutin pelin jälkeen rasialle avautui huipputilanne, kun Simo ”kauhee kulli” Nieminen pääsi näyttämään taitonsa rangaistuslaukauksessa, mutta tällä kertaa pallo ei uponnut verkkoon. Ensimmäinen ylivoimakaan ei vielä tuottanut avausmaalia. Toinen kerta sanoi toden, sillä ajassa 8:46 Kalle ”metsien mies” Kallio laukoi pallon verkkoon ylivoimalla Joel ”mr spinorama” Turusen syötöstä. Erän loppupuolella myös Ikhtys-Jkl pääsi näyttämään taitonsa rankkareissa, mutta Sepän Jonne vei pidemmän korren. Soittorasian alivoimapeli oli hyvää, joten takaiskuilta vältyttiin.
Toisessa erässä Soittorasia jatkoi vahvaa peliään ja loivat useita maalintekopaikkoja. Jokunen paikoista tuotti maalinkin, kun Jaakko ”Captain Jack” Kääntä, Teemu ”KKK” Pyörny sekä Tuomas ”Jarin kaveri” Nieminen onnistuivat maalinteossa. Peli 4-0 kahden pelatun erän jälkeen.
Kolmannessa erässä SR3 ei nostanut jalkaa kaasulta, vaan jatkoi menojaan. Aleksi Puukko, Teemy Pyörny illan toisellaan ja Pyry ”tsekki” Salmi onnistuivat uittamaan pallon verkkoon. Peli oli täysin rasian hallinnassa, mutta viimeisellä vajaalla kympillä jyväskyläläiset saivat hieman omaa peliään käyntiin ja Soittorasian puolustuspeli oli ajoittain sekaisin. Asiaan vaikutti se, että Jari ”murisija” Raiskio pääsi kyseenalaisen tuomariratkaisun myötä kuluttamaan jäähypenkkiä viideksi minuutiksi. Ikhtys-Jkl onnistui tekemään kaksi ylivoimamaalia ja jäähyn loputtua saivat he vielä runnottua kolmannen maalin Soittorasian verkkoon. Ennen loppuvihellystä Aleksi Puukko laittoi vielä kerran pallon verkkoon ja iski loppulukemiksi 8-3. Avausturnaus tuotti Soittorasialle 2 pistettä ja kaksi hyvää peliä, joista on hyvä lähteä jatkamaan työstämistä.
#21
1. erä
|
|||||
3:54 | – | RL | Simo Nieminen | SR 3 | |
3:54 | 2 min | Ikhtys-Jkl | |||
8:28 | 2 min | Ikhtys-Jkl | |||
8:46 | 0-1 | YV | Kalle Kallio | Joel Turunen | SR 3 |
11:11 | – | RL | Ikhtys-Jkl | ||
11:11 | 2 min | Joel Turunen | Mailaan lyöminen | SR 3 | |
2. erä
|
|||||
18:10 | 0-2 | Jaakko Kääntä | Simo Nieminen | SR 3 | |
22:13 | 0-3 | Teemu Pyörny | Ville Pärssinen | SR 3 | |
23:59 | 0-4 | Tuomas Nieminen | Simo Nieminen | SR 3 | |
3. erä
|
|||||
30:10 | 0-5 | Aleksi Puukko | Mikko Honkanen | SR 3 | |
32:19 | 0-6 | Teemu Pyörny | Arttu Mutanen | SR 3 | |
34:14 | 2 min | Ikhtys-Jkl | |||
35:50 | 0-7 | YV | Pyry Salmi | Simo Nieminen | SR 3 |
37:22 | 5 min | Jari Raiskio | Korkea maila | SR 3 | |
38:08 | 1-7 | YV | Ikhtys-Jkl | ||
41:02 | 2-7 | YV | Ikhtys-Jkl | ||
43:00 | 3-7 | Ikhtys-Jkl | |||
43:33 | 3-8 | Aleksi Puukko | Jari Raiskio | SR 3 |
Maalivahdit
Jonne Seppä (SR 3)
Joukkue | O | ME | P |
Pro Stars | 2 | (+10) | 4 |
Nokian KrP III | 2 | (+9) | 4 |
Ilves II | 2 | (+1) | 2 |
EPa | 2 | (-4) | 2 |
SBS Visa | 2 | (-6) | 0 |
AC Nokia | 2 | (-10) | 0 |
Soittorasia 3 | 2 | (0) | 2 |