Kauden avaus pelattiin Spiral hallissa 2.10 klo 12. Olimme motivoituneena kauden avaukseen, mutta vastustaja kaatoi heti 8 sekunnin kohdalla kylmää vettä niskaan siirtyen 0-1 johtoon. Syväjää alkoi sulaa vasta toisella peliminuutilla koska ennen sitä vastustaja teki 0-2 maalin ajassa 01:42. Viiden pelatun minuutin jälkeen vastustaja otti jäähyn ja ainoa tilastomerkintämme ensimmäisessä erässä oli 12:12 tullut 2 minuutin jäähy.
Toiseen erään lähdettiin uudella jalalla, mutta meitä yritettiin lannistaa heti erän alussa vastustajan saadessa rangaistuslaukauksen. Ilmiömäisellä Lassin torjunnalla maali pysyi puhtaana eikä lukemat karanneet käsistä. Allekirjoittanut tarjoili näyttävän syötön Joonatanille, joka siirsi pallon Sändille ja hän rankaisi vastustajaa ajassa 18:10 kaventamalla pelin 1-2 ja heti 3 minuuttia myöhemmin Joonatan tasoitti pelin 2-2. Toisen erän lopussa pieni kyykkäys 2 minuutin rangaistuksen ja siitä syntyneen ylivoimamaalin muodossa.
Kolmanteen erään tultiin vauhdilla ja tasoitettiin heti erän alussa 3-3. Lopusta kolmannesta erästä ei jää paljoa jälkipolville kerrottavaa, molemmat joukkueet sortuivat jäähyilyyn vastustajan ottaessa myös 10 minuutin käytösrangaistuksen. Meidän selkäranka taittui ajassa 44:53 vastustajan tehdessä halvan 3-4 voittomaalin alivoimalla.
#17
Joukkue | O | ME | P |
Soittorasia 4 | 10 | (+45) | 17 |
Höntsääjät | 10 | (+28) | 16 |
HLJ | 10 | (+3) | 12 |
HuHu | 10 | (-12) | 8 |
Punakone | 10 | (-13) | 7 |
Ilves III | 10 | (-51) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Lääderi | 10 | (+38) | 17 |
TahVe II | 10 | (0) | 13 |
Soittorasia 2 | 10 | (+18) | 12 |
DTT | 10 | (+13) | 8 |
SB KK | 10 | (-24) | 7 |
TFS | 10 | (-45) | 3 |