Isänpäivänä Soittorasia 2 matkusti Kaukajärvelle Spriralille, jossa ensimmäiseen peliin asettui vastaan kauden ensimmäisessä turnauksessa luvuin 6-3 kaatunut SC Weikot. Rasia lähti seuraavanlaisella kokoonpanolla peliin: 1.kenttä: Sartjärvi-Niiranen-Keränen, 2.kenttä: Nieminen-Väänänen-R.Utriainen, 3.kenttä: Jääskö-Rintala-Karppanen. Pakkipareina olivat: Kallio-Pakarinen, Ylisiurua-Liimatainen ja Helin-Sund. Maalilla Pernu.
Alkulämmöt pallon kanssa jäivät vähäiseksi, joten pelin alku oli hakemista vielä. Treeneissä viime aikoina lupauksia herättänyt uudistettu 3.kenttä iski ensimmäiseksi. Rintalan syöttö Jääskölle kimposi maalivahdin jalasta kulmaan, josta Karppanen poimi sen ja kylmän viileästi rystyllä laukoi taululle 0-1 johtolukemat. Ennen pelin alkua 3.kenttä kävi läpi kulmavapaalyöntikuvioita ja sitä päästiinkin heti toteuttamaan maalin merkeissä, kun Rintalan chippi tavoitti Karppasen keskeltä, joka maagisilla käsillä iski ilmasta reikäpallon verkon pohjille. Näihin 0-2 lukemiin päättyi myös ensimmäinen erä.
Toisessa erässä Rasian peli parani ja Liimatainen, joka tänä vuonna on treeneissä näyttänyt ilmiömäisiä kynäilijän taitoja, taisteli pallon itselleen ja laukoi taululle 0-3 lukemat. Syöttäjäksi merkittiin joukkueen pistepörssiä johtava R.Utriainen. Kohta tämän jälkeen nähtiin ottelun näyttävin syöttökuvio, jossa asialla oli taas tuttu 3.kenttä. Pakkien kautta pallo pelattiin Rintalalle, joka löysi keskeltä Karppasen, jonka suojatessa palloa ja samalla liimatessa itseensä kaksi vastustajan pelaajaa pääsi jatkamaan rystyltä Rintalan 2vs1 hyökkäykseen Jääskön kanssa. Mr.Syöttelijän millintarkka poikittaissyöttö löysi Jääskön vapaana, jonka laukauksen eteen maalivahdilla ei ollut mitään saumaa. Kohta tämän jälkeen Rasia pääsi yrittämään ylivoimaa tuloksetta. Weikot käyttivät kuitenkin pian oman ylivoimatilanteensa hyväksi, kun heidän pelaajan laukaus löysi tiensä peiton läpi maalin perukoille. Soittorasia pääsi erän lopulla koittamaan ylivoimatehokkuuttaan uudelleen. Pelin puhuttavin tilanne nähtiin, kun vastustaja rikkoi R.Utriaista hänen samalla tehdessä tilanteesta maalin. Maali kuitenkin hylättiin, kun tuomarit kadottivat näkyvyyden palloon, jonka jälkeen tilanne vihellettiin poikki. Näin selvä maali jäi hyväksymättä tuomarien virheestä.
1-4 tilanteessa lähdettiin 3.erään. Weikot pääsi kaventamaan 2-4 lukemiin, kun vastustajan pelaajan kääntölaukaus keskeltä maalin kattoon upposi vastustamattomasti perille. Pitkän vaihdon päätteeksi Weikkojen pelaaja pääsi nousemaan oikeasta laidasta, johon Rintala ei ehtinyt kurottamaan estääkseen vetoa ja se upposi taka-alakulmasta sisään. Soittorasia ei tästä hämmentynyt vaan R.Utriainen päätti maksaa kalavelat tuomareille takaisin viimeistelemällä Väänäsen syötöstä lukemiksi 3-5. Kohta tämän jälkeen Keränen löysi Niirasen, joka merkkautti loppulukemiksi 3-6 toistamiseen SC Weikkoja vastaan.
1. erä
|
|||||
06:30 | 0-1 | Markus Karppanen | Tapio Rintala | SR II | |
09:07 | 0-2 | Markus Karppanen | Tapio Rintala | SR II | |
2. erä
|
|||||
19:14 | 0-3 | Juho Liimatainen | Roni Utriainen | SR II | |
21:48 | 0-4 | Matti Jääskö | Tapio Rintala | SR II | |
24:16 | 2 min | SC Weikot | |||
27:31 | 2 min | Jesse Väänänen | SR II | ||
27:40 | 1-4 | YV | SC Weikot | ||
28:40 | 2 min | SC Weikot | |||
3. erä
|
|||||
36:03 | 2-4 | SC Weikot | |||
39:41 | 3-4 | SC Weikot | |||
40:44 | 3-5 | Roni Utriainen | Jesse Väänänen | SR II | |
41:47 | 3-6 | Juuso Niiranen | Tommi Keränen | SR II | |
44:48 | 2 min | SC Weikot |
Maalivahti
Tero Pernu (SR II)
Joukkue | O | ME | P |
SC Lääderi | 2 | (+12) | 4 |
TahVe II | 2 | (+4) | 4 |
Soittorasia 2 | 2 | (+3) | 2 |
DTT | 2 | (+1) | 2 |
TFS | 2 | (-8) | 0 |
SB KK | 2 | (-12) | 0 |