Soittorasia II:n kausi polkaistiin käyntiin Ideaparkin uudessa salibandypyhätössä. Edellisellä kaudella nelosdivarin kolmanneksi sijoittunut joukkue koki kesän aikana suuria muutoksia, sillä lähes kymmenkunta vanhaa pelaajaa erinäisten syiden johdosta vaihtoi maisemaa. Näinollen uudet kasvot pääsivät välittömästi ottamaan roolia avausturnauksessa. Myös vastustajat vaihtuivat, sillä edellisvuoden lohkosta ainoastaan SN Symmetrik jatkaa samassa lohkossa Soittorasia II:n kanssa.
Avauspelissä vastaan asettui jo Cupissa kohdattu Showtime. Vahvaan joukkuepeliin ja erinomaiseen pallonliikutteluun pelinsä perustava Showtime aloitti ottelun vahvasti iskemällä kaksi maalia avauserään Soittorasian selvästä hallinnasta huolimatta.
Jani Väihinpään erinomainen laukaus puolittaisesta läpiajosta kavensi tulosta toisessa erässä ja hyökkääjäksi tälle kaudelle siirtynyt Ylisiurua toi Soittorasian jo maalin päähän. Jäähyt kuitenkin kostautuivat Soittorasialle, Showtimen napautellessa poikittaissyötöstä lisää karkumatkaa itselleen.
Vielä päätöserässä SR2 tuli maalin päähän Jääskön toimesta ja viimeinen vitonen pelattiinkin käytännössä Showtimen kilpikonnapuolustusta vastaan. Viimeisen minuutin aikana myös erinomaisesti torjunut Sipilä antoi tilaa kenttäpelaajalle, mutta erinomaisista tekopaikoista huolimatta tasoitusmaali jäi tekemättä. 4-3 lukemiin päättynyt ottelu oli molempien joukkueiden hyvää puolustuspelaamista ja ratkesikin lopulta Showtimen hieman parempaan viimeistelyyn.
1. erä
|
|||||
00:55 | 1-0 | Showtime | |||
08:46 | 2 min | Showtime | |||
12:02 | 2-0 | Showtime | |||
13:05 | 2 min | Anssi Raja | SR II | ||
2. erä
|
|||||
26:34 | 2 min | Jarkko Rissanen | SR II | ||
27:13 | 3-0 | YV | Showtime | ||
29:14 | 3-1 | Jani Väihinpää | SR II | ||
3. erä
|
|||||
34:30 | 3-2 | Tuomas Ylisiurua | Matti Jääskö | SR II | |
35:53 | 4-2 | YV | Showtime | ||
39:59 | 4-3 | Matti Jääskö | Anssi Raja | SR II | |
43:59 | 2 min | Showtime |
Maalivahdit
Henri Sipilä (SR II)
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |