Soittorasia lähti kauden kahdeksanteen otteluun täydellä taistelu fiiliksellä, vaikka vastaan asettui Ilves 2, joka on pelannut vain yhden tasapelin ja voittanut muut ottelut tällä kaudella. Kova ottelu oli tiedossa. Ottelu oli päivän viimeinen ja puhtia ei tarvinnut säästellä, kun pyrittiin pysyä Ilveksen junioreiden vauhdissa.
Ensimmäinen erä alkoi kuitenkin erinomaisesta, kun SR 2 meni kolmannen minuutin aikana 1-0 johtoon. Ensimmäisestä maalista vastasi Teemu #73 ja syöttäjänä unikeko aka. Joonatan Salmela. Hyvästä alusta huolimatta myös Ilves 2 näytti, miksi se on voittanut kaikki pelinsä ja teki erän loppupuolella kaksi maalia ja erätauolle lähdettiin tiukassa 1-2 tasatilanteessa.
Toinen erä alkoi terävästi ja näytettiin, että SR 2 tuli toden teolla taistelemaan pisteistä. 1. kenttä kavensi toisen erän 44 sekunnin kohdalla lukemat 2-2. Tärkeästi kavennuksesta vastasi J-E #66 ja syötön toimitti Joonatan #15. Vastustaja teki kipeän johtomaalin 24 sekuntia ennen toisen erän loppua. Kolmanteen erään lähdettiin toistamiseen maalin taka-ajosta.
Viimeisen erän heti alkuun saatiin pelattua vastusajan ylivoima pois ja päästiin takaisin peliin kiinni. Runsaasti oli aikaa kavennusmaaliin ja ryöstämään pisteitä sarjakärjeltä. Tulostaululle saatiin vihdoin kavennusosuma ajassa 40.11, kun vastustajan pomputtelun seurauksena saatiin pallon riisto ja Viljami #11 toi SR 2 tasoihin 3-3. Pettymyksenä vastustaja sai johtomaalin, sekä vahventaa johtoa tekemällä toisen maalin tyhjiin. Viimeiseen puoleentoista minuuttiin SR 2 vaadittiin kahta maalia tasapeliin. Johannes #12 teki kauden avaus maalin, kun kavensi tilanteen 4-5.
Valitettavasti hienon loppupainostuksen jälkeen pelin loppulukema oli 4-5. Erityismaininnat hyviä koppeja ottaneelle Lassille #1 ja vahvaa näyttöä viikonlopun peleissä Markus #20
-Viljami #11
Joukkue | O | ME | P |
SC Lääderi | 2 | (+12) | 4 |
TahVe II | 2 | (+4) | 4 |
Soittorasia 2 | 2 | (+3) | 2 |
DTT | 2 | (+1) | 2 |
TFS | 2 | (-8) | 0 |
SB KK | 2 | (-12) | 0 |