Seitsemän tunnin tauko ensimmäisen ja toisen pelin välissä ei ole paras lähtökohta varsinkaan kun vastaan asettui jälleen sarjan kärkipaikoilla keikkuva KRP II.
Kun alkukangeudesta oli päästy peli kulki tasaisissa merkeissä ensimmäisen erän lopppuolelle, kunnes hieman ihmeellisestä tilanteesta tullut jäähy avasi KRP:lle mahdollisuuden jauhaa ylivoimaa. Rangaistusta kesti kokonaiset 13 sekunttia ennenkuin poikkisyöttö puhkoi alivoima nelikon ja tilanne oli KRP:lle 0-1.
Toinen erä alkoi myös mukavasti kun 12 sekunnin pelin jälkeen KRP pääsi yrittämään rangaistuslaukausta puolustuksen sekoiltua maalivahdin alueella. Pernu oli loistavasti mukana ja piti maalin puhtaana. Tästä seurannut alivoima toimi tällä kertaa myös mallikkaasti eikä takaiskuja annettu. Tasaviisikoin kerittiin pelaamaan ainoastaan minuutn verran, ja jälleen Rasia oli alivoimalla. Hyvää ja aktiivista alivoimaa pelannut Rasia pääsi karvaamaan pallon hyökkäysalueella itselleen. Palloa lähdettiin palauttamaan alaspäin, kunnes karvauksesta suivaantunut Nokialainen hyöryjuna puski Rajan Anssin selästä kumoon. Tuomarin pilli ei soinut ja 3-2 hyökkäyksen päätteeksi KRP iski 0-2 maalin. Rasia pääsi kokeilemaan heti perään omaa ylivoimaansa, kun tuomarit laittoivat paikkojäähyllä Nokialaisen istumaan kaksiminuuttista. Ylivoima oli kuitenkin aivan sekaista ja tuskin Rasia sai laukaustakaan maalia kohti. Kolmanteen erään siis siirrytiin KRP:n 0-2 johdossa.
Heti kolmannen erän alkuun pieni nukahdus puolustusalueella vapautti KRP:n laukomaan. Etuyläkulmaan painunut laukaus vapautti Nokialaisen tunteet siinä määrin, ettei tuuletuksien ja huudon jälkeen kyseisestä maalista ei voinut olla edes pahoillaan. Teki varmasti hyvää. Rasia pääsi koittamaan uudemman kerran ylivoimaa heti malin jälkeen, mutta tämäkin kuivui kokooon. Kankaanrannan toinen jäähy ajassa 37:45 katkaisi kirin ainakin hetkellisesti. Tämä alivoima kestettiin, mutta heti ylivoiman päätteksi Vapautunut Nokialainen (TM) pääsi iskemään samasta paikasta illan toisensa. Lohtua toi Kankaanrannan 1-4 kavennus minuuttia ennen loppua.
Kaksi tappioita vaikeuttivat Rasian taivalta melkoisesti. Sarjapaikan säilyttäminen on vielä täysin omissa käsissä. Lopuista neljästä pelistä voitot ja sarjapaikka säilyy kirkkaasti.
1. erä
9:21 2 Min Antti Kankaanranta
9:34 0-1 YV Nokian KRP
2. erä
15:12 RL + 2 Min Joel Turunen SR II
18:14 2 Min Tuomas Ylisiurua SR II
19:45 0-2 YV Nokian KRP
20:30 2 Min Nokian KRP
3. erä
32:00 0-3 Nokian KRP
34:07 2 Min Nokian KRP
37:45 2 Min Antti Kankaanranta SR II
41:49 0-4 Nokian KRP
43:47 1-4 Antti Kankaanranta Anssi Raja SR II
Joukkue | O | ME | P |
Soittorasia 4 | 10 | (+45) | 17 |
Höntsääjät | 10 | (+28) | 16 |
HLJ | 10 | (+3) | 12 |
HuHu | 10 | (-12) | 8 |
Punakone | 10 | (-13) | 7 |
Ilves III | 10 | (-51) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Lääderi | 10 | (+38) | 17 |
TahVe II | 10 | (0) | 13 |
Soittorasia 2 | 10 | (+18) | 12 |
DTT | 10 | (+13) | 8 |
SB KK | 10 | (-24) | 7 |
TFS | 10 | (-45) | 3 |