Joulutauon jälkeen ensimmäisessä ottelussa Soittorasia II kärsi ikävän tappion Torpedoa vastaan. Rasia aloitti maalinteon ensimmäisen erän alkupuolella, mutta vastustaja kuittasi nopeasti. Toiseen erään siirryttiin 1-1 lukemissa. Toisessa erässä Torpedo pääsi kahdella nopealla maalilla johtoon, mutta Soittorasia sai erän loppuun tehtyä kavennusmaalin. Viimeisessä erässä kumpikin joukkue iski vielä kerran mutta Soittorasian loppukiri ei aivan riittänyt pisteisiin tällä kertaa. Lopputulokseksi taululle jäi tiukka 3-4 tappio.