Luminen torstai-ilta oli ehtoopuolella, kun kaksi innokasta salibandyjoukkuetta kokoontuivat mittelemään vuoden viimeisessä pelissään 2. divisioonan Sisä-Suomen lohkon paikalliskamppailussa Tampereen Spiral-hallilla. Peliennakko povasi kotijoukkue Soittorasialle helppoa kamppailua, olihan Rasia lohkon kakkospaikalla yhdeksällä voitolla, kun taas vierasjoukkue Lätty piti lohkon häntäpäätä yhdellä voitolla. Rasian peliinvalmistavissa reeneissä kuitenkin varoiteltiin, että Lätyltä löytyy peliälyä, ja meidän höntyillessä lättyläiset voisivat helposti puhkoa puolustuksemme muutamalla laadukkaalla syötöllä ja pistää pallon takatolpilta avoimeen maaliin… ja ehkä niin oli joskus käynytkin. Jokatapauksessa molemmat varmasti mielivät laskeutumista joulutauolle voitto plakkarissa.
Alkulämpöfutikset menivät taas ilman suurempia yllätyksiä. Oranssit voittivat virallisen peliosuuden 3-2, kunnes mustat vetivät “golden goal” -kortin taskusta ja nappasivat pojan kotiin. Mustien työmyyränä edukseen esiintyi Jesse “Kuoma” Turkka.
Ennen pelin alkua ihasteltiin vielä allekirjoittaneen ja Severin uusia sisäpelikenkiä. Allekirjoittanut oli hankkinut joukkueen kapteenin Ossi “Kokemus” Rotosen suosittelemat Asics Netburner Ballistics FF3 -kengät. Severi puolestaan oli valikoinut Asics Blade FF -mallin. Ja niin sitten asiaan…
Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä. Rasialla oli hieman hallintaa, mutta Lätty pelasi myös hyvin ja teki vaarallisia vastaiskuja kohti Antti “Yogi” Jokelan vartioimaa Rasiamaalia. Lätyn yritys lopulta palkittiin noin erän puolessa välissä, ja he menivät 0-1 johtoon varmalla suoraan syötöstä lähteneellä ylänurkkalaukauksella. Rasia kuitenkin sisuuntui eikä mennyt kauaakaan, kun Antti “Juvo” Juvonen tasoitti pelin noin puolen minuutin pelin jälkeen Ossi “Röke” Grönlundin mainiosta passista. Sama ketju vei vielä parin minuutin päästä Rasian johtoon, kun Vili “Willy” Auvinen pisti pallon maaliin kuomat sisäpelikenkiin vaihtaneen Jessen syötöstä. Ensimmäinen erä päättyy kuitenkin 2-2 tasatilanteeseen, kun Lätyn pelaaja pääsi vielä erän viimeisellä minuutilla veivaamaan pallon maalin takaa ohi Jokelan.
Toisessa erässä laitettiin perinteen mukaisesti hurlumhei-vaihde päälle. Ensin kuittaa Kimi Rantamäki tilanteeksi 3-2 Sampo Latukan syötöstä siirretyn rangaistuksen aikana. Lätty kuitenkin tasoittaa tutulla kärkkymistekniikalla, kun rasiapelaajat unohtavat yhden lättyläisen maalin eteen yksistään eikä Jokelalle jää mahdollisuutta torjua pehmeiden käsien saattelemaa palloa. Seuraavaksi Vili halusi pidellä vastustajaa kädestä kesken pelin, josta napsahtaa pariminuuttinen jäähyboksissa. Jäähyn aikana Kimi maalasi ensin alivoimamaalin ajamalla maalin takaa maalin edustalle ja ujuttamalla pallon oletettavasti veskarin puikoista sisään. Syöttöpisteen Kimin maaliin nappasi Severi. Ilo oli kuitenkin lyhyt, kun Lätty tasoittaa vielä ylivoimalla tilanteeksi 4-4. Seuraavaksi oli Lätyn vuoro jäähyillä, josta Jesse kiittää ampumalla pallon maaliin kuulemma sovitun kuvion päätteeksi Vilin passista. Kun vaihteeksi pelattiin taas tasakentällisin niin Sampo päätti lisätä Rasian johtoa ampumalla vihaisen kudin lättypuolustajan jalkojen juuresta maaliin. Seuraavaksi taas jäähyiltiin, kun lättypelaaja saa 2+2 minuuttisen “jopa uran päättävästä” fyysisestä pelaamisesta, josta kuitenkin selvittiin onneksi ilman pahempia loukkaantumisia. Juvo puolestaan kiittää tästä jäähystä, kun hän pistää jälleen Röken syötöstä pallon maaliin. Samuel “Samu”/”koutsi” Lahtinen ei kuitenkaan halua päästää omiaan liian helpolla ja ottaa myös itselleen pariminuuttisen jäähyaitiossa. Lätty kaventaa tasavajaalla tilanteeksi 7-5, kunnes taas lättypelaaja löytää tiensä boksiin. Tästä Ville-Pekka “VP” Saarenmaa tällää pallon maaliin kapteeni-Ossin syötöstä. Kun jo kuviteltiin, että toinen erä olisi taputeltu, niin Lätty pistää pallon vielä kertaalleen Jokelan taakse. Toinen erä siis päättyy Rasian johdossa Lätyn hengittäessä niskaan 8-6. Maaleja toisessa erässä nähtiin yhteensä 10 ja tuomittuja jäähyminuutteja puolestaan 12. Jossain kohtaa peliä nähtiin myös yksi epäonnistunut rangaistuslaukaus, kun Henri “Rane” Rantasta rikottiin maalinedessä. Rane oli lähes saanut jo pallon maaliin, mutta yritys kaatui kuulemma liian aikaiseen tuulettamiseen, joka antoi vastustajan veskarille sauman torjuntaan.
Kolmas erä oikeastaan jatkuu samalla meiningillä kuin toinen erä, mutta jostain syystä pallo ei enää löydä tietään verkon perukoille yhtä tehokkaasti kuin aiemmin. Myöskään pilli ei vihellä yhtä usein pelaajia boksiin. Parin minuutin pelin jälkeen Eero paukuttaa tilanteeksi 9-6 Samun syötöstä. Erän puolessa välissä Lätty jäähyilee ja kaventaa onnistuneen jäähyn tapon jälkeen tilanteeksi 9-7. Tämä maali taisi olla aikainen joululahja Lätylle, sillä Yogi harvoin jättää puikkojaan noin avoimeksi. Pian kuitenkin Röke väläyttää gepardin ketterää nopeuttaan ja karkaa maalintekoon Juvon syötöstä. Tilanteeksi 10-7. Erän ja ottelun lopussa saatiin vielä yksi vihellys jäähyn merkiksi, kun Eero antaa hieman fyysisempää kylkeä vastustajalle. Tilanne kirvoittaa pelaajien välille jonkinlaista sanailua, jonka tuomarit lopulta hiljentävät vilauttamalla Eerolla punaista korttia ruman tempun ja suihkukomennuksen merkiksi. Onneksi tässäkin tilanteessa taidettiin henkilövahingoilta välttyä. Rasia pelaa vielä viimeiset puolitoista minuuttia neljällä kuutta vastaan. Alivoima ja peittopeli kuitenkin toimi ja pelin kruunuksi Rane pääsee vielä pukkaamaan pallon tyhjään maaliin. Ottelu päättyi Rasian 11-7 voittoon.
Rasiakopissa oli pelin jälkeen varovaisen tyytyväisiä pelaajia vaikka tapahtumia pelissä riitti useampienkin leijonien ja lampaiden jakamiseen itse kullekin. Edellisen pelin MVP Kimi ei tohtinut palkita itseään, joten luovutti pinkin mailan allekirjoittaneelle tasaisen suorituksen ja hyvän peittopelin vuoksi. Koska pelissä ei kuulemma tapahtunut juuri mitään sykähdyttävää, edellisen pelin toinen palkittu Ossi antoi rasiakellon kellot seisauttaneesta punaisesta kortista Eerolle.
Seuraavaksi vuorossa olisikin sopivassa suhteessa treeniä, lepoa ja tankkausta joulun merkeissä. Seuraava Soittorasian ottelu kamppaillaan ensi vuoden puolella, kun SR IV kohtaa Vesilahden salibandy-ylpeyden 6.1.2024 Spiral-hallilla.
Raportoinut: #33
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |